Nimi: Berialin matka
Kirjoittaja: Kiwi
Tyylilaji: Seikkailu
A/N:
Juu no pitihän tämä aloittaa näköjään jo tänään. Eli Australia- leffan fanfictionin alku ja lisää on kyllä tulossa ^^
Ja ensi kerralla lupaan paaaljon laadukkaampaa tekstiä kuin tämä on. Yön opetus: Älä kirjoita väsyneenä. Meikä painuu petiin.
1. osa
Aurinko paistoi kuumemmin kuin edellisinä päivinä. Ikään kuin se ei muka olisi porottanut jo koko matkaa Faraway Down- tilalta asti. Jopa Berialia alkoi rasittamaan tuo loputon kuumuus joka näytti vain lisääntyvän mitä lähemmäs rannikkoa he saapuivat. Jotekin ihmeen kaupalla Berial oli päässyt mukaan auttamaan leidi Ashleyta karjan ajossa. Eikä kyseessä ollutkaan tytön mielestä mikään pikku juttu. Laumassa oli 700 päätä ja Darwiniin ei ollut mikään lyhyt matka.
Berial kohensi ryhtiään harmaan hevosensa satulassa ja katsahti nautajoukon kärkeen jossa Drover kertoi juuri tarinaa leidi Ashleylle. Berial hymähti ääneen katsoessaan miten tuo nainen sai vahingossa aikaan sen, että kaksi sarvipäätä koetti karata laumasta. Drover katsahti huvittuneena tuota englantilaista naista ja pelasti tilanteen ajaen karkulaiset tyynesti ja taidokkaasti takaisin lauman joukkoon.
"Mitähän tästäkin tulisi ilman Droveria?", Berial totesi puoli ääneen ja sitoi tummat hiuksensa kiinni jotta ne eivät olisi tiellä jos laumaa pitäisi alkaa kasaamaan tiiviimmäksi. Jotenkin tyttö ei vieläkään voinut uskoa, että leidi Ashley ja Drover olivat taittaneet tuon matkan kerran ennenkin ja jopa selvinneet siitä. Berial itse oli kasvanut koko pienen elämänsä hevosten, lehmien ja muiden eläinten keskellä ja oli siinä samalla oppinut karjanajon salat. Monet kerrat tyttö oli kärttänyt tilaisuutta päästä mukaan pidemmälle ajolle mutta Drover, tuo juro pässinpää, oli aina evännyt Berialin pääsyn mukaan. Syyksi mies oli sanonut kokemuksen puutetta ja oli monen monta kertaa jättänyt kiroilevan Berialin kuin nallin kalliolle. Mutta sinä vuonna Berial oli täyttänyt 18 ja kun kerran Nullah oli jo ollut tuolla matkalla aikaisemmin, niin tyttö yksinkertaisesti ollut antanut Droverille muuta mahdollisuutta kuin ottaa tämä mukaan Darwiniin ja takaisin.
Tuo 18 vuotias nuori nainen, Berial, oli pistetty alulle vahingossa kun valkoinen mies oli hurmannut aboriginaali naisen ja vienyt tämän omaan huoneeseensa majatalossa. Berialin äiti oli antanut vain nimen tyttärelleen ja sysännyt tämän sitten oman onnensa nojaan, sillä mies ei ollut huolinut luokseen sekarotuista "kermanaamaa". Tyttö ei siis ikään kuin kuulunut kumpaankaan ryhmään. Ei valkoisiin eikä mustiin. Ei ainakaan muiden mielestä. Berial itse piti itseään täysin aboriginaalina, sillä häntä ei ollut ikinä miellyttänyt valkoisten elämänarvot tai käytös. Erämaassa kaikkella tiedettiin olevan sielu ja oltiin yhtä suurta perhettä. Niin eläimet kuin aboriginaalit. Kaikki elivät sulassa sovussa.
Lopulta ilta saapui ja ilma viileni. Kuu ja muutama tähti oli jo ehtinyt syttyä taivaalle ennen kuin he pysähtyivät ja pystyttivät leirinsä. Sillä välin kun leidi Ashley ja karjapaimen Timmy sytyttivät tulta, niin Drover katsahti haastavasti Berialia.
"Näytähän taitosi kun nyt kerran otin sinut mukaan tänne.", mies totesi, nyökkäsi hevosta kohti ja jatkoi:
"Satulaan ja aja ne kolme vanhinta sonnia erilleen. Koetetaan välttää niiden välisiä kahakoita."
Berial nyökkäsi kuuliaisesti muttei voinut olla täysin varma itsestään. Hän oli kyllä ajanut sonneja ennenkin erilleen mutta tällä kertaa oltiin kahden kallion välisessä solassa jossa ei ollut paljonkaan tilaa ratsastaa suuria ja helppoja kaaria.
"Muista sitten, pieniä ja teräviä kaaria niiden vierelle.", Drover hiukkasi ikään kuin lisätäkseen Berialin tuskaa, loi tyttöön viattoman ilmeen ja asteli kaatuneen puun rungon viereen tarkkailemaan tilannetta.
"Korppikotka...", Berial kähähti ja asteli ratsunsa viereen. Tyttö epäröi hetken, ennen kuin nousi kevyesti satulaan ja lähti hidasta ravia kohti sonneja. Ne olivat kaikki kolme kasaantuneet lauman toiseen laitaan ja selvästi vain Berialin kiusaksi. Tyttö tarttui ohjaksista tiukemmin kiinni ja valmistautui ratsastamaan sonnien keskelle. Berial ei uskaltanut katsoa taakseen mutta tiesi ja melkein tunsi kuinka Droverin tarkka katse porautui tytön selkään.
"Hijaa!", Berial huudahti ja läiskäytti piiskaansa ilmassa minkä seuraukset olivatkin aivan toiset mitä tyttö oli ajatellut. Sonnit pysyivät paikoillaan mutta viisi lehmää aivan Berialin edestä syöksyivät pelästyneinä kohti erämaata.
"Voi ei, ei, ei näin!", Berial älähti ja näki silmäkulmastaan kuinka Nullah syöksyi ratsailla eläinten perään. Samaan aikaan kuului melko ärhäkkää kiroilua ja Drover juoksi Berialin luo katsahtaen tätä ärtyneenä.
"Olet ihan liian innokas äänenkäytössäsi ja eleissäsi! Tuo sopii avomaalle muttei todellakaan kallion väliin.", mies totesi kriittisesti.
Berial ei ollut pitkään aikaan tuntenut oloaan yhtä noloksi kuin nyt. Niin kauan hän oli vängännyt lupaa tulla mukaan ja vannonut osaavansa ja kuinkas kävikään? Hän oli saanut suostutella Droveria melkein kaksi vuotta ja nytkin mies oli ottanut hänet pitkin hampain mukaan.
"Hyvä on! Tule mukaan kun kerran sanot osaavasi tämän. Mutta jos sinusta on enemmän haittaa kuin hyötyä niin saat palata Faraway Downiin saman tien. Tämä ei ole enää harjoittelua.", karjapaimen oli sanonut lähtöaamuna ja Berial oli luvannut pyhästi osaavansa asiansa ja olla aiheuttamatta ongelmia.
Berial hymähti vaisusti ja laskeutui ratsailta hiljaisena eikä kehdannut katsoa Droveriin. Tyttö oli melkein sata varma, että saisi pakata tavaransa ja palata kotiin heti seuraavana aamuna. Pettymys söi Berialin mieltä yhtä kovasti kuin nälkäinen dingo kanin luuta.
"Anteeksi... Yritän enemmän ensi vuonna.", Berial totesi pettyneesti ja talutti hevosensa takaisin leiriin. Drover asteli rennosti tämän perässä ja selvästi nautti tilanteesta jotenkin. Tytön astellessa pakkaamaan tavaroitaan tämä kuuli kuinka Nullah ja lehmät palasivat takaisin. Kateellisuus nosti päätään Berialin sisällä ja tämä oli niin keskittynyt itseensä ettei huomannut kuinka Drover oli astellut tytön taakse.
"Käy nukkumaan. Laulat oman vuorosi Nullahin kanssa siihen asti kunnes jatkamme matkaa.", mies sanoi ja Berial käännähti yllätyneenä ympäri.
"Siis mitä..?", Berial kysyi äimistyneenä ja osasi vain tuijottaa Droveria. Tytön korvat olivat varmasti täynnä erämaan hiekkaa.
"Niin. Jatkat meidän kanssamme loppuun asti. Sanoinhan ettei tämä ole enää harjoittelua. Ajoa ei noin vain voi jättää kesken ja meillä olisi vajaa miehitys jos sinä palaisit kotiin.", Drover sanoi vakavana mutta tämän kasvoille nousi lopulta pieni hymy. Berial laski katseensa nolona maahan ja hillitsi halunsa hypätä miehen kaulaan ja kiittää tätä nauramalla ja hyppimällä ympäriinsä. Sen sijaan hän nosti katseensa helpottuneena Droverin kasvoihin.
"Kiitos kamalasti! Lupaan olla parempi heti huomenna!", Berial henkäisi ja tämän ruskeat silmät tuikkivat kiitollisena.
Drover hymähti huvittuneena, laski kätensä tytön olalle ja sanoi:
"Älä lupaa mitään mistä et voi olla täysin varma. Käydään nyt nukkumaan. Etkä sitten nuku vuorosi ohi tai saat istua vankkureissa loppumatkan!"
Berial naurahti hieman, nyökkäsi ja vannoi mielessään ettei tuottaisi tämän matkan aikana enää yhtäkään pettymystä Droverille.
Pääsivu 
Latest images 
Haku 
Rekisteröidy 
Kirjaudu sisään 
Tykkäsin hirveesti noista kaikista kielikuvista ja vertauksista mitä käytit tuolla. (: Ja hyvin otettu huomioon kaikki leffan tollase pienet yksityiskohdat 