Chicks = Trouble [R&D]

[Tahtoo Daven pelastaa mun mushukan ;__; x'D]

Mustat hiukset valuivat pörröisinä nuoren miehen silmille. Mies istuskeli kadunkulmassa stetsoni väärinpäin käännettynä edessään. Hän soitteli mustaa Fenderin puolakustista kitaraa, joka ei tosin ollut vireessä. Ricky Lee Roberts oli kyllä taivata kitaristi ja hän oli yrittänyt kaikin tavoin saada rakkaansa vireeseen, mutta sitten erään musiikkikaupan kauppias oli sanonut ettei tuollaista rotiskoa saatu kuntoon muuta kuin kirveellä. Rikki oli suuttunut ja vetäissyt myyjää pataan. Kukaan ei solvannut hänen rakasta Fenderiään, ei kukaan. Ei ainakaan ilman maksua.

Ricky oli 17 vuotta vanha ihminen, joka oli karannut pari kuukautta sitten Blackmoren sisäoppilaitoksesta. Hän oli istua kyyhöttänyt siinä ns. pahojen poikien parantolassa niin monta vuotta ettei sitä osannut laskeakaan. Hänen perheensä, tai siis se niin kutsuttu perhe, oli hänet sinne passittanut aikanaan. Ei siitä ollut koitunut kuin harmia.
Rikki oli karannut vihdoin ja viimein tuosta brittiläisestä koulusta ja matkannut Lontooseen lähinnä liftaten. Pian hän olikin huomannut istuvansa siinä, missä nyt istuikin. Gamaruelissa. Kukaan Lontoossa ei tiennyt tuon paikan olemassaolosta, tai ehkä tiesi mutta ne harvat joille Rikki oli siitä puhunut, eivät tienneet. Pitivät häntä hulluna.

Äkkiä stetsoniin kerääntyneet sentit lensivät maahan stetsonin kaaduttua äkisti. Rikki kohotti tyhjän katseensa ylös ja joutui kohottamaan kättään suojatakseen silmiään auringolta. Hänellä oli kyllä mustat aurinkolasit, niinkuin asukokonaisuuteen kuuluikin, mutta ei sekään suojannut paahtavalta auringolta.
"Mikä vitun luupää sä olet?!" pitkä mies karjui ylhäältä käsin. Ennen kuin Rikki ehti vastata ettei suinkaan ollut mikään luupää vaan tarvitsi vain hieman rahaa elämiseen, hän kaatui jo maahan. Joku repäsi Fenderin hänen käsistään.
"Jumalauta," Rikki mutisi yrittäen nousta seisomaan mutta aamuinen kokaiini-annos vaikutti vielä niinkin vahvasti ettei liikkumisesta tuntunut tulevan yhtään mitään. Samassa rikki nostettiin ylös ja hän tunsi kovan iskun mahassaan. Ei kipua, mutta pakottava liike käpertyä kasaan iskun seurauksesta.
"Me varotettii sua!" kuului sen ensimmäisen miehen ääni, "käskettii sun painuu helvettii Gamaruelista! Saatanan puoliverinen!" Puoliverinen? Ei Rikki ollut puoliverinen. Ihminen hän oli, muttei mikään tavallinen ihminen. Hän osasi käsitellä tulta.. tai no tuli käsitteli häntä koska hän sattui sytyttämään tuleen vähän kaiken suuttuessaan. Aineet pitivät tulen poissa.. ainakin useimmiten.
"En mä oo puoliverinen," Rikki mutisi yrittäen kohdistaa katseensa jengin pomoon. Samassa hän tunsi iskun kasvoissaan ja samantien toisen. Mahaan lyötiin taas. Rikki vajosi polvilleen maahan haluten kostaa tuolle jengille, mutta häntä ei laskettu ylös tiestä.
Äkkiä hänen päässään alkoi soida. Epämääräisiä soinnun tavoitteiluita epävireisellä kitaralla.
"Mitä vittua? Eihän tää oo ees virees," kuului ääni, muttei sama kuin se äskeinen puhuja.
"Vittu irti siitä," Rikki ärähti yrittäen tönäistä itseään pitelevät miehet kauemmas mutta tuloksetta.
"Tästä vai? Kutsutsä tätä kitaraks?" sanoja seurasi armoton naurun metakka. Rikkin päässä jyskytti. Hänet iskettiin maahan, mutta mies ei luovuttanut. Fender oli noilla jätkillä. Rikki kokeili huultaan ja sylkäisi hieman verta maahan. Hän yritti nousta seisomaan mutta samassa hänet riuhtaistiinkin ilmaan. Laihana ja pienikokoisena miehenä muiden oli helppo heitellä häntä edestakaisin. Samassa Rikki kuitenkin riuhtaisi oikean kätensä vapaaksi ja pamautti vasemmalla puolellaan seisoskelevaa jätkää turpaan niin että rystysiin sattui. Kipu oli yllättävää koska aiemmin hän ei ollut sitä tuntenut.. tai ainakaan tänään.. tai ainakaan ei ollut huomannut. Aineet olivat turruttaneet osan hänen aisteistaan. Samassa Rikki päästi itse itsensä irti ja syöksyi kitaraa pitelevän miehen kimppuun ja he kaatuivat maahan. Kuului ikävä räksäys, mutta Rikki ei ehtinyt siihenkään reakoida kun hän tunsi teräskärkisen kengän kyljessään. Samassa hän makasi seinän vierustalla muiden potkittavana.
"Vitun idiootti," joku karjui, mutta sillä ei ollut väliä. Fenderin kaula oli katkennut.

Nuori teini-ikäinen poika asteli hitain askelin pitki Gamaruelin katuja. Ilme kasvoilla oli ärtynyt, mutta poika puri hammasta yhteen yrittäen hillitä kiukkunsa. David Gontier oli menossa takaisin kotiin. Joskaan ei hän sitä helvettiä ollut moneen vuoteen enää pitänyt kotinaan. Nuorukainen odotti kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun voisi jättää sen paikan lopullisesti taakseen. Moneen otteeseen David oli häipynyt ovet paukkuen mutta palannut aina takaisin koska ei voinut jättää siskoaan sen hirviön armoille. Kunpa hän vain olisi saanut todisteita veljeään vastaan jotta David pääsisi Madeleinen kanssa niin kauas siitä idiootista kuin vain mahdollista. Dave vitkutteli ihan tahallaan ja pitkitti matkaansa mitä ihmeellisimmillä kiertoreiteillä ja maleksi tahallaan hitaasti. Onneksi Madeleine oli vielä koulussa joten siitäkään ei tarvinnut huolehtia...

Dave oli kulkenut jonkun aikaa omiin ajatuksiinsa uppoutuneena kunnes kuuli meteliä seuraavalta kadunkulmalta. Poika kohotti kulmiaan yllättyneenä. Mitä ihmettä tuolla oli tekeillä? Hetkeäkään epäröimättä David asteli äänien suuntaan. Fiksumpaa olisi ollut kävellä ohi tai hälyttää joku muu varmistamaan tilanne mutta Davidhan ei aina jaksanut ajatella saatika sitten toimia kovinkaan fiksusti.

Saavuttuaan paikalle, jähmettyi nuorukainen hetkeksi. Hän näki kuinka joku tuntematon poika makasi seinän vierustalla, kolme kundia potki tätä ja yksi piteli sivummalla virnuillen rikkinäistä kitaraa. Dave tunsi kuvotuksen tunteen sisällään. Hän oli itse matkalla veljensä luo jonka lempi harrastuksiin kuului nykyisin Davidin pahoinpitely. Ja nyt David näki jonkun toisen kundin suurinpiirtein samassa tilanteessa...
'Yksi vastaan kolme, sairasta ja säälittävää...', David ajatteli ärtyneenä, marssi sitten päättäväisesti miesten luo ja koputti keskimmäistä olalle. Kundi kääntyi katsahtamaan Davidia odottavasti. "Mitä helvettiä sä haluat..?"
"Tulin vaan sanomaan moi", David vastasi vienosti hymyillen. "Eli moi vaan." Tämän jälkeen David kohdisti lujan nyrkin iskun suoraan kundin kasvoihin saaden tämän kaatumaan maahan. Kaksi muuta jätkää lopettivat sen nuoremman pojan hakkaamisen ja käänsivät katseensa Davidiin hölmistyneinä sekä vihaisina.

"Tulin vaan sanomaan moi", kuului ääni jostain kaukaa, "Eli moi vaan." Hieno juttu. Lisäjoukkoja. Potkiminen lakkasi hetkeksi ja Rikki avasi silmiään hieman. Sumeita hahmoja näkyi. Joku uusi tyyppi oli äsken puhunut, rikki yritti paikantaa tulokkaan muttei siitä mitään meinanut tulla. Samassa yksi miehistä vetäisi toista turpaan, ei Rikkiä vaan yhtä pahoinpitelijöistä.
"Mitä helvettiä?" joku huusi Rikkin ajatukset sanoiksi.
"Niinpä," Rikki mutisi sylkäisten veripaakun maahan.
"Pidä sinä nyt se turpas kiinni!" sama ääni tokaisi ja samassa Rikkin mahaan osui jälleen potku joka salpaannutti Rikkin hengityksen. Mies haukkoi kadulla maaten henkeä, mutta se ei ottanut kulkeakseen. Hän yritti kääntyä parempaan asentoon mutta jonkun jalka tuppasi olemaan tiellä. Paha kääntyä jos joku painaa jalalla rintakehää.

"Mitä sä haluat?!" jengin pomo karjui tulijalle, "turpaas vai? Kuka sä luulet olevas?!"
"Nii!" joku toinen jengiläinen huusi, "parempi et jatkat matkaas tai oot koht ton seurana!" Mies osoitti kitaran katkenneella kaulalla Rikkiä kohden. mies, jota Dave oli juuri lyönyt, kompuroi takaisin jaloilleen leukaansa pidellen ja luoden murhaavia katseita tulokkaaseen.

"Mitä helvettiä?" yksi miehistä huusi. David kohotti toista kulmaansa ja oli juuri vastaamassa, mutta se maassa oleva kundi mutisikin: "Niinpä," ja sylkäisi veripaakun maahan.
"Pidä sinä nyt se turpas kiinni!" sama mies tokaisi ja samassa tämä mies potkaisi maassa olevaa kundia vatsaan. Mies haukkoi kadulla maaten henkeä, mutta se ei ottanut kulkeakseen. Hän yritti selvästi kääntyä parempaan asentoon mutta sen yhden tyypin jalka oli tiellä. David kohautti olkiaan ja riuhtaisi kyseisen tyypin pois maata makaavan miehen luota muttei vielä tehnyt mitään radikaalimpaa. Ei hän kuitenkaan väkivaltaa kannattanut.

"Mitä sä haluat?!" yksi miehistä joka oli luultavasti pomo karjui Davidille, "turpaas vai? Kuka sä luulet olevas?!"
"Nii!" toinen jengiläinen huusi, "parempi et jatkat matkaas tai oot koht ton seurana!" Mies osoitti kitaran katkenneella kaulalla maassa makaavaa poikaa kohden.
"En mä mitään halua", David naurahti pienesti. "Ja nimeni on David. Kiva... tai ei oikeastaan niin kiva tutustua", David ojensi kättään tervehdykseen mutta sai vain mulkoilua osakseen. Kukaan ei tehnyt elettäkään että olisi tarttunut käteen. Mies, jota Dave oli juuri lyönyt, kompuroi takaisin jaloilleen leukaansa pidellen ja luoden murhaavia katseita tulokkaaseen. David vain hymyili tälle lähes kohteliaasti ja katsahti sitten kaulassaan riippuvaa elämänjohdatus/elementti kiveä. Hän oli saanut sen pari päivää sitten... Ehkä sille nyt olisi käyttöä.
Ainoa ongelma oli ettei David vielä oikein osannut vielä käyttää voimaansa, mutta se nyt oli pienen pieni sivuseikka.

Yksi jengiläisistä yritti lyödä Davidia, mutta mies otti iskun vastaan nopeasti käsillään. Kyllä hän jotain oli oppinut kun oli sattunut olemaan vuosikausia hakattavana. Yksi miehistä yritti käydä Davidin kimppuun takaa päin ja tarttui tähän kiinni, koettaen nostaa tämän ilmaan. David 'lukitsi' toisen jalat asettaen jalkansa tyynesti, mutta tiukasti toisen nilkan taa. Nyt jos mies yrittäisi nostaa hänet, he kaatuisivat molemmat. Jengiläinen yrittikin tätä, mutta horjahdettuaan vähän tajusi sen turhaksi. David iski kyynärpäällään toisen haaroihin koska ei voinut väärinpäin vannoa että nyrkin isku osuisi kohdilleen. Pian David tunsikin kuinka toinen päästi hänestä irti ja laskeutui valittaen polvilleen maahan.
Sen jälkeen David puristi toisella kädellään elementtikiveen ja alkoi mutista jotain jolloin yönsininen kivi alkoi hehkua.
Jengiläiset katsahtivat Davidia hivenen kauhuissaan. Davidilla oli voima jota näillä ei ollut, eivätkä miehet tienneet mikä voima oli kyseessä. "Pääsemmekö teidän lähdöstänne yksimielisyyteen vai..?" David kysäisi rennosti jolloin miehet poistuivat raskaasti kiroten ja yksi viskasi rikkinäisen kitaran Davidin jalkoihin.
"Nähdään! ... tai mieluusti ei", David huikkasi vielä miesten perään.

David nosti kitaran maasta ja asetti sen seinää vasten. "Sattuiko pahasti?" David kysyi ja ojensi kättään Rikkille jotta voisi auttaa tämän ylös.

Rikki tunsi äkkiä itseään maassa pitelevän jalan katoavan ja pääsi kuin pääsikin kierähtämään hieman parempaan asentoon. Ensin hengittäminen oli hieman katkonaista, mutta sitten hän pystyi taas hengittämään paremmin. Hän kohottautui käsiensä varaan ja hitaasti mutta varmasti sai itsensä nostettua seinää vasten nojaamaan. Hänen silmissään vilisi ja sumeat hahmot näyttävästi tappelivat. Uhri oli nähätävästi muuttunut ja nyt jengi päätti pistää tuon uuden miehenalun koetukselle.. tai sitten ei. Äkkiä taivas alkoi tummeta ja pian suurinosa miehistä lähti juoksien pois paikalta. Rikki yökkäsi ja alkoi yskiä. Hän sylkäisi huulestaan tullutta verta ja pyyhkäisi suutaan. Kuului ikävää kaikukopan kolinaa ja viimeisetkin miehet olivat kadonneet näkyvistä. Tai ei sittenkään. Kitaranpalaset asetettiin nojaamaan seinää vasten ja Rikki loi surumielisen katseensa rakkaaseen Fenderiinsä. Jos hän joskus saisi nuo äskeiset äijät käsiinsä niin hän polttaisi ne elävältä.. osasi sitä tai ei.

"Sattuiko pahasti?" kuului epämääräisen ystävällinen ääni hänen yläpuoleltaan ja Rikkin kasvojen eteen ilmeistyi auttavan näköinen käsi. Rikki tutkaili kättä hetkisen kohottaen sitten katseensa sen tarjoajaan. Jälleen aurinko häikäisi, mutta nyt vielä pahemmin koska aurinkolasit olivat nekin kadonneet.. joko jonkun taskuun tai sitten hajonneet säpäleiksi. perkeleen juipit.
"Ei, ei sattunut," Rikki vastasi miettimättä sen enempää vaikka tottahan hän puhui. Ei häntä sattunut.. vielä. Se hyvä puoli kaikenlaisen kaman vedossa oli, että jotkut aistit hämärtyivät. Yleensä Rikkin tapauksessa kipu katosi, mikä oli helevetin hyvä asia.
Rikki tarttui miehen käteen ja yhteisvoimin he nostivat hänet ylös maasta. Rikki ähkäisi hieman nojautuen sitten seisoskelemaan seinää vasten.
"Vitun paskiaiset," Rikki tokaisi tuijotellen miesten suuntaan vaikkei näitä enää näkynytkään. Hän vilkaisi Fenderin palasia nopeasti siirtäen sitten katseensa toiseen mieheen.
"Rikki," hän totesi ojentaen kättään miestä kohden, "kastettii Ricky Lee Robertsiks mut Rikki mikä Rikki."

"Ei, ei sattunut," nuorukainen vastasi mikä sai Davidin hämmentymään ohi kiitäväksi hetkeksi. Jätkäähän oli potkinut juuri kolmea isoa kundia...
David tunsi kuinka toinen tarttui hänen käteensä. Niin he sitten yhteisvoimin nostivat toistaiseksi vielä tuntemattoman pojan ylös maasta. Tämä ähkäisi hieman nojautuen sitten seisoskelemaan seinää vasten. David katsahti tarkkaavaisesti nuorta miestä muttei sanonut mitään.
"Vitun paskiaiset," se mies tokaisi. "Elämä on, jotkut vielä enemmän", David totesi olkiaan kohauttaen ja huomasi kuinka toinen vilkaisi Fenderin palasia nopeasti siirtäen sitten katseensa Davidiin.
"Rikki," mies totesi ojentaen kättään Davidia kohden, "kastettii Ricky Lee Robertsiks mut Rikki mikä Rikki."
David hymyili toiselle ja tarttui tämän käteen puristaen sitä vahvasti. "David Gontier, mutta useimmat haukkuvat Daveksi. Lempinimeni kun on", David esitteli itsensä irrottaen sitten kätensä toisen kädestä. David vilkaisi rikkinäistä kitaraa. "Ne kusipäätkö tuon hajoittivat?" Dave kysyi nyökäten kitaran suuntaan. Mies risti kädet rennosti niskansa taa ja katsahti suuntaan jonne miehet olivat kadonneet ja hymähti pienesti. Kaikenlaisiin paskiaisiin sitä elämänsä aikana joutuikin törmäämään.

"Vitun paskiaiset."
"Elämä on, jotkut vielä enemmän", mies tokaisi olkiaan kohauttaen. rikki hymähti hieman.
"Kukapa ei," hän tokaisi hieman virnistäen, mutta hänen hymynsä hyytyi silmien osuessa Fenderin palasiin.
"Rikki," mies totesi ojentaen kättään miestä kohden, "kastettii Ricky Lee Robertsiks mut Rikki mikä Rikki." Mies tarttui hänen käteensä puristaen jämerästi.
"David Gontier, mutta useimmat haukkuvat Daveksi. Lempinimeni kun on", mies esittäytyi. Rikki nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ne kusipäätkö tuon hajoittivat?"Dave kysäisi rennonoloisesti kädet niskan takana. Rikki hymähti pilkallisesti pudistellen päätään ja katsellen hieman avuttomana kitaransa kappaleita.
"No," hän aloitti hieman takellellen, "se nyt ol vanha kitara jo muutenki eikä sitä saanu ees vireesee." Mies siirtyi seinää pitkin hieman lähemmäs kitaraansa ja kumartui ottamaan palaset käsiinsä. Hän käänteli niitä hetken vilkaisten sitten miesten perään.
"Mut se oli ainoo elämän lähde koko täs vitun maailmas," Rikki totesi sylkäisten miesten perään. Hän kohotti käsissään olevat palaset hieman ylemmäs kasvojensa tasalle ja laski ne sitten roikkumaan käsissään. Ei niitä voinut enää korjata.
"Täytyy alkaa siivoo vessoi et saa rahat kasaa uutee," hän tokaisi vihaisena.

"Mikä sä muuten oot miähiäs?" hän kysäisi tarkasteltuaan Daven ulkonäköä hieman. Silmät eivät vieläkään ottaneet toimiakseen täysin kunnolla, joten näky oli vielä hieman sekava.. ja niin oli kyllä olotilakin. Mutta Rikki tunnisti sen ettei hänen edessään seisoskellut mikään tavallinen tasamaan tallaaja. Ensinäkään harvat tyypit eivät taikoneet taivasta mustaksi ja pistäneet neljää korstoa karkuteille muutamassa sekunnissa.. toisekseen monellakaan ei ollut yhtä ihmeellistä olemusta kuin tällä miehellä. Kaikki kielivät enemmän tai vähemmän muusikosta.
"Soitaksä jotain?" Rikki kysyi. Hän liikahti äkisti ja kylkeä vihlaisi yllättäen. Hän puristi toisella kädellään kylkeään ja vedet kirposivat hänen silmiinsä. Kipu päätti alkaa palata rytinällä ja hieman jälkikäteen.

Rikki hymähti pilkallisesti pudistellen päätään ja katsellen hieman avuttomana kitaransa kappaleita. Dave tunsi oitis pientä myötätuntoa toista kohtaan. Kitara oli mitä ilmeisimmin ollut Rikkille tärkeä.
"No," Rikki aloitti hieman takellellen, "se nyt ol vanha kitara jo muutenki eikä sitä saanu ees vireesee."
David nyökkäsi muttei tiennyt mitä sanoa vaan katseli sen sijaan kuinka mies siirtyi seinää pitkin hieman lähemmäs kitaraansa ja kumartui ottamaan palaset käsiinsä.
"Mut se oli ainoo elämän lähde koko täs vitun maailmas," Rikki totesi sylkäisten miesten perään. David nyökkäsi ymmärtävästi. Hän itse turvautui usein musiikkiin kun oli paha olla. Musiikin kuuntelu, sen säveltäminen, biisien sanoittaminen... Laulaminen ja soittaminen. Kaikki helpottivat oloa kun muu ei auttanut. David ei tiennyt parempaa tapaa ilmaista itseään ja purkaa tuntemuksiaan kuin musiikki. Rikki kohotti käsissään olevat palaset hieman ylemmäs kasvojensa tasalle ja laski ne sitten roikkumaan käsissään. David katsahti palasia ja tiesi ettei niitä voisi normaaleilla konsteilla enää korjata.
"Täytyy alkaa siivoo vessoi et saa rahat kasaa uutee," Rikki tokaisi vihaisena.
"Eikö vanhempasi voi lainata sulle rahaa?" David kysyi työntäen kädet taskuihinsa tarkastellen Rikkiä kiinteästi silmillään.

"Mikä sä muuten oot miähiäs?" Rikki kysäisi. "Enpä ole siitä selvillä itsekään", David naurahti. "Ehkä se selviää vielä joskus, mutta jos rotua tarkoitat niin olen puoliksi olio ja puoliksi Claridya." Mies katsahti Rikkiä tarkkaavaisesti ja tokaisi kysyvään sävyyn: "Sä taidat olla ihminen?"

"Soitaksä jotain?" Rikki kysyi. "Yeah", David vastasi pieni pilke silmäkulmassaan. "Kitaraa ja jonkun verran pianoa, mutta laulaminen on aina ollut eniten se mun juttu." Rikki liikahti äkisti ja puristi toisella kädellään kylkeään ja vedet kirposivat hänen silmiinsä. "Hei, tarviiko sut heittää lääkäriin?" David kysyi vähän vakavampana ja tutkaili miestä arvioivasti katseellaan. Mitä ilmeisimmin Rikki tunsi ainakin jonkinlaista kipua nyt. David tunnisti kyllä kipua tuntevan olennon useimmiten, tunsihan hän itsekin kokoajan enemmän tai vähemmän kipua kirouksen vuoksi josta oli pysyvä merkki hänen selässään. Dave oli kuitenkin pääasiallisesti jo tottunut tuskaan niin että osasi jo viitata sille kintaalla. Rikki oli kuitenkin aiemmin vaikuttanut siltä ettei tähän oikeasti ollut sattunut mikä oli ihme olosuhteet huomioon ottaen.

[Iiiih<3 Kiva yllätys tää vastaus tääl ku tulee vainvihkaa koneelle aamutuimaan : DD]

"Täytyy alkaa siivoo vessoi et saa rahat kasaa uutee."
"Eikö vanhempasi voi lainata sulle rahaa?" Dave kysyi kädet taskuissa. Rikki naurahti hieman, mutta se sattui joten hän jätti nauramisen nyt vähemmälle.
"En mä oo koskaa saanu mun vanhemmilt rahaa ees elämisee," hän totesi katsahtaen Daveä hieman huvittuneena, "niitten mielest musiikil ei ansaita yhtään mitään eikä semmonen juttu kuin Rock'n'Roll dream ole kunnon kansalaisten hommaa. Loraa, mun siskoa siis, ne aina suosi koska se oli hyvä skoles ja se halus muotialan suunnittelijaks ja sen semmosta.. vanhempikin se oli, joten.. you know." Rikki hymähti pudistellen päätään nyt aidosti hymyillen. Näkö alkoi palata pikkuhiljaa.
"Aikamoinen rock-kliseiden pesäke eiks jeh?" hän naurahti hieman katsoen Daveä."

"Mikä sä muuten oot miähiäs?"
"Enpä ole siitä selvillä itsekään", David naurahti, "Ehkä se selviää vielä joskus, mutta jos rotua tarkoitat niin olen puoliksi olio ja puoliksi Claridya. Sä taidat olla ihminen?" Rikki oli vain kerran aikaisemmin kuullut puhuttavan Clarideista ja sekin oli joskus silloin kun Loralle oli luettu iltasatuja kauan, kauan aikaa sitten. Jos muutama kuukausi sitten joku olisi tullut väittämään hänelle että on Claridya niin hän olisi varmaan ensin nauranut pilkallisesti, todennut tyypin hulluksi ja sitten vetäissyt turpaa huonon vitsin takia. Noh, nyt asia oli toisin koska hän ei ollut enää edes omassa ulottuvuudessaan ja nähtävästi kaikki oli mahdollista, niinpä mis nyökkäsi hyväksyvästi.
"Jeah," hän vastasi omasta puolestaan, "tai no en oikeastaan tiedä. Kai mä oon ihminen, mut.. nii. Ihminen mikä ihminen. Eikä ihmiset taida olla tääl kovin suures suosios tai sit mul on vaa sattunu pirun huono mäihä."

"Soitaksä jotain?"
"Yeah", David vastasi, "kitaraa ja jonkun verran pianoa, mutta laulaminen on aina ollut eniten se mun juttu." Rikki ei kuitenkaan ehtinyt vastata mitään vaikka olisi halunnut, koska armoton kipu viilsi hänen kylkeään vieden ajatukset jokseenkin muualle mennessään.
"Hei, tarviiko sut heittää lääkäriin?" Dave kysäisi. Rikki suoristautui vaivoin ja pudisti päätään.
"Nääh," hän totesi, "kyllä tämä tästä. On sitä pahempiakin koettu.. Enkä oikein tule toimeen valtion työntekijöiden kanssa." .. ja sitäpaitsi kyl mä tiedän keinot, joilla kivun saa veke, mies jatkoi mielessään muttei sanonut sitä ääneen. Kylkeen sattui sitä rataa että luultavasti muutamia kylkiluita oli murtunut, mutta kyllä se siitä ajan myötä.
Rikki kaivoi taskustaan ruttaantuneen tupakka-askin ja kaivoi sieltä jokseenkin kärsineen tupakan. hän vei sen huulilleen ja sytytti tarjoten sitten Davellekin.

[Joo, tulin neljältä aamuyöllä vastaamaan :''D]

"En mä oo koskaa saanu mun vanhemmilt rahaa ees elämisee," Rikkiä totesi katsahtaen Daveä hieman huvittuneena, "niitten mielest musiikil ei ansaita yhtään mitään eikä semmonen juttu kuin Rock'n'Roll dream ole kunnon kansalaisten hommaa. Loraa, mun siskoa siis, ne aina suosi koska se oli hyvä skoles ja se halus muotialan suunnittelijaks ja sen semmosta.. vanhempikin se oli, joten.. you know." Rikki hymähti pudistellen päätään nyt aidosti hymyillen. Dave hymähti ja katsahti toista ehkä ihan vähän yllättyneenä.
"Aikamoinen rock-kliseiden pesäke eiks jeh?" toinen naurahti hieman katsoen Daveä. Tämä toteamus sai Davidinkin naurahtamaan. "Vähän joo...", mies vastasi potkaisten lähimpää kiveä maassa ja piteli käsiä edelleen taskuissaan. "Nyt sinun täytyy vain kasata bändi ja tulla rock legendaksi, niin rock-kliseiden pesäkkeesi olisi täydellinen."
David tunsi tiettyä hengen heimolaisuutta tätä Rikkiä kohtaan. Davidin oma unelma oli tulla rock muusikoksi, mutta hänen veljensä ulvoi lähinnä pilkkanaurusta ajatukselle ja sanoi ettei Davidin paska musiikki menestyisi ikinä. Danielilla oli myös tapana jauhaa kaikista stereotypioista joita rokkareihin yhdistettiin... säälittävää ettei voinut muodostaa omaa mielipidettään. David hymähti vähän ja katsahti Rikkiin. Davella oli sellainen pieni aavistus että Rikkistä oikeasti tulisi vielä jonain päivänä jotain...

"Enpä ole siitä selvillä itsekään", David naurahti, "Ehkä se selviää vielä joskus, mutta jos rotua tarkoitat niin olen puoliksi olio ja puoliksi Claridya. Sä taidat olla ihminen?"
"Jeah," Rikki vastasi, "tai no en oikeastaan tiedä. Kai mä oon ihminen, mut.. nii. Ihminen mikä ihminen. Eikä ihmiset taida olla tääl kovin suures suosios tai sit mul on vaa sattunu pirun huono mäihä."
"Ihmiset eivät tosiaan ole kovin hyvässä suosiossa", David tokaisi olkiaan kohauttaen. "Mutta ei heitä yleensä noin vain mätkitä kaduilla." Dave rypisti vähän otsaansa. Häntä itseään oli aina vannotettu pysymään kaukana ihmisistä, mikä oli sinänsä ironista kun Davidissa itsessään oli kuitenkin ihmistä jotain kautta suvusta. Usein kuitenkin David sai kuunnella kuinka halventavaan sävyyn ihmisistä puhuttiin. Nämä olivat yleensä kaikkien juttujen mukaan epäluotettavia, heikkoja, kaksinaamaisia, oman edun tavottelijoita ja vaikka mitä. Davidin mielestä tämä Rikki ei kuitenkaan vaikuttanut miltään noista edellä mainituista. Päin vastoin, näin alustavasti Rikki vaikutti tosi mukavalta ja Dave oli huomioinut että hyvännäköinenkin toinen oli mutta ei Davidin tyylinen kuitenkaan. Eikä Rikkistä aistinut mitään muuta kun silkkaa heteroutta.

"Hei, tarviiko sut heittää lääkäriin?" Dave kysäisi. Rikki suoristautui vaivoin ja pudisti päätään.
"Nääh," tämä totesi, "kyllä tämä tästä. On sitä pahempiakin koettu.. Enkä oikein tule toimeen valtion työntekijöiden kanssa." David kohotti toista kulmaansa vähän muttei sanonut mitään. Rikki kaivoi taskustaan ruttaantuneen tupakka-askin ja kaivoi sieltä jokseenkin kärsineen tupakan. hän vei sen huulilleen ja sytytti tarjoten sitten Davellekin. Mies mietti hetken. Olihan hän tupakoinut silloin tällöin, mutta se ei oikeastaan kannattaisi...
"Koetan vähentää, kiitti kuitenkin", David totesi heilauttaen kättään huolettomasti. "Lääkärit valittaa että tupakka vaikuttaa liikaa mun Menieren kanssa", mies jatkoi hymähtäen. Aika ironista että varmaan ainoa mikä oli vaikuttanut häneen ihmisenä oli kyseisen rodun sairaus joka voisi jonain päivänä viedä hänen kuulonsa.

"Aikamoinen rock-kliseiden pesäke eiks jeh?"
"Vähän joo...", Dave naurahti potkaisten kiveä kädet taskuissaan, "Nyt sinun täytyy vain kasata bändi ja tulla rock legendaksi, niin rock-kliseiden pesäkkeesi olisi täydellinen." Rikki naurahti jälleen.
"Usko pois, pyrkimystä on," hän totesi, "Mitä sä teet noin yleisesti?"

"Enpä ole siitä selvillä itsekään. Ehkä se selviää vielä joskus, mutta jos rotua tarkoitat niin olen puoliksi olio ja puoliksi Claridya. Sä taidat olla ihminen?"
"Jeah, tai no en oikeastaan tiedä. Kai mä oon ihminen, mut.. nii. Ihminen mikä ihminen. Eikä ihmiset taida olla tääl kovin suures suosios tai sit mul on vaa sattunu pirun huono mäihä."
"Ihmiset eivät tosiaan ole kovin hyvässä suosiossa", David tokaisi olkiaan kohauttaen, "Mutta ei heitä yleensä noin vain mätkitä kaduilla."
"No hienoa," Rikki sanoi virnistellen, "ole ihminen ja vielä huonotuurinen Gamaruelissa niin varmasti saat turpaan."

"Hei, tarviiko sut heittää lääkäriin?"
"Nääh, kyllä tämä tästä. On sitä pahempiakin koettu.. Enkä oikein tule toimeen valtion työntekijöiden kanssa." Rikki huomasi Daven kohottavan kulmaansa hieman typertyneenä ja tajusi juuri kuinka idiootilta oli kuulostanut. Hän hymähti hieman alkaen poltella tupakkaansa.
"Koetan vähentää, kiitti kuitenkin", David totesi heilauttaen kättään huolettomasti, "Lääkärit valittaa että tupakka vaikuttaa liikaa mun Menieren kanssa."
"Aa okei," Rikki vastasi vaikkei hänellä ollut hajuakaan mikä se meniä.. menie.. se juttu oli. Rikkillä itsellään ei ollut yleensä ollut kuin riippuvuusongelmia, ei sen kummempaa. Eikä hänellä ollut aikomustakaan vähentää tupakointia, alkoholia saatika aineita. Alkoholia hän tosin joi yllättävän vähän koska sitä tarvittiin niin älyttömästi että päässä edes tuntuisi miltään. Rikki yski hieman ja se se vasta kipeää tekikin. Tunto ja kipu alkoi pikkuhiljaa palata vähän kaikkialle. Kohta olisi ehkä parempi hilata ittensä johkuu sillan alle ruhjeita parantelemaan. Mitä tuo uusi mieskin ajatteli? Että hän oli heikko paskiainen eikä osannut edes puoliaan pitää..
"Oisko sul mitää juotavaa?" Rikki kysyi koska suussa oli ikävä maku veren ja muun möhnän jäljiltä, "ihan vettä tai jotain?"

"Vähän joo...", Dave naurahti potkaisten kiveä kädet taskuissaan, "Nyt sinun täytyy vain kasata bändi ja tulla rock legendaksi, niin rock-kliseiden pesäkkeesi olisi täydellinen." Rikki naurahti jälleen.
"Usko pois, pyrkimystä on," hän totesi, "Mitä sä teet noin yleisesti?"
"Raksa-ala", David tokaisi vastaukseksi ja haroi mustiksi värjättyjä hiuksiaan. "Ei ihan se ykköstoive, mutta kun ei ole vielä sitä bändiä pystyssä niin pitäähän jostain aloittaa."
Siinä samassa Davidin mielessä alko raksuttaa idea... hetken mielijohde. Hän ja Rikki halusivat molemmat bändin, joten mitä jos...?
Tällä kertaa David kuitenkin hillitsi itsensä ettei idea ryöpähtäisi ääneen hänen suustaan. Eihän Dave tiennyt Rikkistä oikeastaan mitään ja nyt hän mietti jo bändiä?
Yhtäkkiä David valtava huimauksen tunne pyyhkäisi Davidin ylitse. Mies veti kädet pois taskuistaan ja nojasi seinämää vasten sulkien silmänsä.
'Pahuksen Meniere...'
"Entä itse?" Dave kysyi sitten avaten silmänsä ja naksautti sormiaan ajatuksissaan.

"Ihmiset eivät tosiaan ole kovin hyvässä suosiossa", David tokaisi olkiaan kohauttaen, "Mutta ei heitä yleensä noin vain mätkitä kaduilla."
"No hienoa," Rikki sanoi virnistellen, "ole ihminen ja vielä huonotuurinen Gamaruelissa niin varmasti saat turpaan."
"Niin se vaan menee", David myönsi vienosti hymyillen ja tunsi onnekseen kuinka huimaus alkoi helpottaa. "Miten sä oikeastaan edes päädyit tänne?"

"Koetan vähentää, kiitti kuitenkin", David totesi toisen tupakkatarjoukseen heilauttaen kättään huolettomasti, "Lääkärit valittaa että tupakka vaikuttaa liikaa mun Menieren kanssa."
"Aa okei," Rikki vastasi. David irrottautui nyt seinästä, huimaus oli lakannut jo kokonaan. Mies haukotteli ja naksutteli mietteliäänä kynsiään. Hänen kotiin menonsa oli viivästynyt hiukan... Ei niin että se Davea haittaisi. Päin vastoin, hän oli kiitollinen tästä tilaisuudesta.
"Oisko sul mitää juotavaa?" Rikki kysyi, "ihan vettä tai jotain?"
Tämä kysymys sai ilkikurisen tuikkeen Davidin silmiin. "Kysytkin vielä", tämä sanoi hivenen salamyhkäisesti. "Kelpaako sadevesi?"
David katsahti kaulassa riippuvaa kiveään ja kosketti sen viileää ja kovaa pintaa sormellaan. Kyllähän David osasi hallita veden mahtia ilman kiveäkin, mutta kivi auttoi voiman hallinnassa ja hallitsemisesta oli hyötyä nyt kun Dave oli vasta saanut voimansa. "Sorry, me kastutaan vähän...", mies mutisi Rikkille anteeksipyytävästi.
Kivi alkoi hehkua, sitä myöten tummui myös taivas. Hetken kuluttua alkoikin sataa melkoisesti, ei kaatamalla mutta niin että vettä saisi. "Voit ottaa vettä suuhusi joko ihan noin tai sitten..." Dave otti vanhan juomapullonsa takkinsa isosta taskusta, avasi korkin ja piteli sitä samalla kun yllytti sadetta vähän. Noin kymmenen minuutin kuluttua vettä oli jo puolessa välissä pulloa jolloin David rauhoitti sadetta ensin vähän kerrallaan ja lopetti sen sitten kokonaan. "Ole hyvä", mies sanoi ja ojensi toiselle juomapulloa jossa oli nyt vettä.
"Äläkä huoli kitarasta", David tokaisi. "Se nyt oli muutenkin paskana noiden kundien jäljiltä ja voin kyllä korjata sen jos haluat."
Dave ei ihan tajunnut itseään, miksi hitossa hän oli näin ystävällinen miehelle jota ei edes tuntenut. Olihan Dave hyväntahtoinen, muttei sentään mikään helvetin haltiakummi. Kuitenkin mies työnsi vaistomaisesti käden takin taskuun puristaen taikasauvaansa muttei vetänyt sitä vielä esiin.

Vähän joo.. Nyt sinun täytyy vain kasata bändi ja tulla rock legendaksi, niin rock-kliseiden pesäkkeesi olisi täydellinen."
"Usko pois, pyrkimystä on. Mitä sä teet noin yleisesti?"
"Raksa-ala" Dave sanoi haroen hiuksiaan, "Ei ihan se ykköstoive, mutta kun ei ole vielä sitä bändiä pystyssä niin pitäähän jostain aloittaa."
"No ainakin jotain duunia sentäs," Rikki sanoi, "ei tartte kinuta senttei kadun varsilla."
Äkkiä Dave nojautui seinään Rikkin viereen silmät suljettuina. Tämä näytti hieman pahoinvoivalta.
"Hey jäbä, ooksä okei?" Rikki kysäisi katsellen miestä hieman huolestuneena. Ei se kyllä varsinaisesti mitään huolestumista olltu tai saattoi ollakin, mutta ainakin oudoksuen mies toista katseli.

"Entä itse?" Dave kysäisi.
"Otan täyspäiväsesti turpaan ja ryöväilen mummojen kukkaroita," Rikki totesi naurahtaen, "eli työtön puliukko."

"Ihmiset eivät tosiaan ole kovin hyvässä suosiossa, mutta ei heitä yleensä noin vain mätkitä kaduilla."
"No hienoa, ole ihminen ja vielä huonotuurinen Gamaruelissa niin varmasti saat turpaan."
"Niin se vaan menee", Dave myönsi, "Miten sä oikeastaan edes päädyit tänne?" Arka paikka. Kamala kysymys. Hyvä kysymys, joka kaipasi noin yleisesti ottaen yhtä hyvää vastausta.. ja sitä Rikkillä ei ollut antaa. Hän oli ollut aikamoisessa pöllyssä tullessaan ensimmäisen kerran Gamarueliin.
"Hyvä kysymys," Rikki tokaisi naurahtaen hieman, "ei aavistustakaan. Eräänä aamuna mä vaa heräsin täältä ilman minkäänlaista muistikuvaa. Luulin olevani Lontoossa mutta sitten totesin että paskan vitut olen. Ei Lontoossa kukaan osaa taikoja."

"Oisko sul mitää juotavaa? Ihan vettä tai jotain?" Äkkiä Daven katse muuttui jokseenkin ilkikuriseksi, mikä sai Rikkin kohottamaan toista kulmaansa kysyvästi.
"Kysytkin vielä", mies sanoi, "Kelpaako sadevesi?" Rikki nyökkäsi hieman hämääntyneenä.
"Mjoo?"
Dave kosketti kaulassaan roikkuvaa kivikorua ja samassa pilvet tulivat takaisin taivaalle aivan kuin silloin kun Dave oli häätänyt ne jengiläiset pois.
"Mitä helv..?" Rikki kysyi katsellen taivaalle. Ei häntä pelottanut koska aineet vaikuttivat vielä siihen malliin ettei hänen mielen viereenkään olisi tullut pakeneminen.
"Sorry, me kastutaan vähän," Dave totesi. Samassa taivaalta alkoi sataa kaatamalla vettä. Rikki tuijotti hieman hölmistyneenä Daveä ja kohotti sitten katseensa taivaisiin.
"Voit ottaa vettä suuhusi joko ihan noin tai sitten," Dave sanoi. Hetken Rikkillä lagasi pahimman kerran, mutta sitten hän alkoi nauraa ja kohotti kätensä ilmaan ottamaan sateen vastaan. Kylkeen sattui, mutta Rikki ei jaksanut viis veisata kivusta. Se oli ohi menevää. Hän käänsi kasvonsa virkistävää sadetta kohden ja laski sitten katseensa Daveen.
"Helvetin hieno juttu!" Hän nauroi välittämättä siitä että saisi piakkoin kuivatella itseään ja vaatteitaan parikin viikkoa jossain sillan alla muiden puliukkojen seurana. Dave täytti tyhjän pullon vedellä ja n. kymmenen minuutin kuluttua sade lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Joitain olioita juoksenteli äkäisenä kadulla mulkoillen hieman vihaisesti Rikkiä ja Daveä ja kiroten sään äkillistä muutosta.
"Ole hyvä," Dabve sanoi ojentaen pullon Rikkille. Rikki tarttui siihen nyökäten kiitokseksi.
"Äläkä huoli kitarasta", David sanoi, "Se nyt oli muutenkin paskana noiden kundien jäljiltä ja voin kyllä korjata sen jos haluat." Rikki hörppäsi paraikaa pullosta mutta oli vähällä ettei raikas, kylmä vesi pärskähtänyt hänen suunsa.. tai nenänsä kautta pihalle. Rikki katsahti huvittuneena Daveä siirtäen sitten katseensa kitaran palasiin.
"Joo no paree yrittää," hän sanoi epäuskoisena, "Siihen ei vesi hirveästi auta mutta jos sulla on jotain nappaskonsteja taskujesi pohjilla ni siitä vaan."

"Hey jäbä, ooksä okei?" Rikki kysäisi katsellen Davidia vähän ouksuen. "Joo, olen. Huimaa vaan vähän", David mumisi vaimeasti.

"Entä itse?" Dave kysäisi sitten toisen tekemisistä noin yleensä.
"Otan täyspäiväsesti turpaan ja ryöväilen mummojen kukkaroita," Rikki totesi naurahtaen, "eli työtön puliukko."
Dave tyrskähti vähän ja tokaisi sitten tyynesti: "Eli olen ihan tyytyväinen raksa-alaan."

"Miten sä oikeastaan edes päädyit tänne?"
"Hyvä kysymys," Rikki tokaisi naurahtaen hieman, "ei aavistustakaan. Eräänä aamuna mä vaa heräsin täältä ilman minkäänlaista muistikuvaa. Luulin olevani Lontoossa mutta sitten totesin että paskan vitut olen. Ei Lontoossa kukaan osaa taikoja."
"Lontoo on tosiaan jännä paikka", Dave totesi huvittuneena. "Siellä ei tosiaan paljon erikoisvoimista tai taikuudesta perusteta. Ihme hihhuli porukkaa suurin osa muutenkin. Kaupassakin maksetaan jollain helvatan paperilappusilla. Olin maksamassa timanteilla kuten Cladimirissa maksetaan eivätkä ne kelvanneet niille. Ne halusivat niitä ihme lappusia. Kultaa, hopeaa ja pronssiakin koetin tyrkyttää, niillä täällä Gamaruelissa maksetaan... mutta nekään eivät kelvanneet!" David pudisteli päätään epäuskoisesti. "Mutta kun sanoit ettei Lontoossa kukaan osaa taikoja... noo, se ei pidä ihan paikkaansa", Dave lisäsi vienosti hymyillen.

"Äläkä huoli kitarasta", David sanoi sadetempauksen jälkeen, "Se nyt oli muutenkin paskana noiden kundien jäljiltä ja voin kyllä korjata sen jos haluat." Rikki hörppäsi paraikaa pullosta ja katsahti huvittuneena Daveä siirtäen sitten katseensa kitaran palasiin.
"Joo no paree yrittää," tämä sanoi epäuskoisena, "Siihen ei vesi hirveästi auta mutta jos sulla on jotain nappaskonsteja taskujesi pohjilla ni siitä vaan."
Dave nykäisi taikasauvan taskustaan ja näytti sitä Rikkille kysyen: "Tiedätkö tai arvaatko mikä tämä on?"

"Hey jäbä, ooksä okei?"
"Joo, olen. Huimaa vaan vähän", David mumisi vaimeasti. Rikki katsahti miestä hieman kulmat kurtussa. Hän siemaisi viimeiset henkoset tupakastaan ja heitti sen sitten maahan tumpaten sen jalallaan.
"Ei tee tupakansavukaa vissii kovin hyvää?" hän kysäisi hieman pahoittelevalla äänellä, "sori hei en oikee taas tajunnu."

"Entä itse?"
"Otan täyspäiväsesti turpaan ja ryöväilen mummojen kukkaroita.. eli työtön puliukko."
"Eli olen ihan tyytyväinen raksa-alaan."
"Joo kannattaa olla," Rikki sanoi totisena virnistäen sitten.

"Miten sä oikeastaan edes päädyit tänne?"
"Hyvä kysymys, ei aavistustakaan. Eräänä aamuna mä vaa heräsin täältä ilman minkäänlaista muistikuvaa. Luulin olevani Lontoossa mutta sitten totesin että paskan vitut olen. Ei Lontoossa kukaan osaa taikoja."
"Lontoo on tosiaan jännä paikka", Dave totesi huvittuneena. "Siellä ei tosiaan paljon erikoisvoimista tai taikuudesta perusteta. Ihme hihhuli porukkaa suurin osa muutenkin. Kaupassakin maksetaan jollain helvatan paperilappusilla. Olin maksamassa timanteilla kuten Cladimirissa maksetaan eivätkä ne kelvanneet niille. Ne halusivat niitä ihme lappusia. Kultaa, hopeaa ja pronssiakin koetin tyrkyttää, niillä täällä Gamaruelissa maksetaan... mutta nekään eivät kelvanneet!" David pudisteli päätään epäuskoisesti. "Mutta kun sanoit ettei Lontoossa kukaan osaa taikoja... noo, se ei pidä ihan paikkaansa."
"Miksi en yllättynyt?" Rikki kysyi silmät pyöreinä, "eikö ole hieman spookyä? Olen ollu tääl ehkä pari viikkoa.. jos sitäkään enkä enää ylläty mistään?"

"Äläkä huoli kitarasta. Se nyt oli muutenkin paskana noiden kundien jäljiltä ja voin kyllä korjata sen jos haluat."
"Joo no paree yrittää. Siihen ei vesi hirveästi auta mutta jos sulla on jotain nappaskonsteja taskujesi pohjilla ni siitä vaan."
Dave nykäisi taikasauvan taskustaan ja näytti sitä Rikkille kysyen: "Tiedätkö tai arvaatko mikä tämä on?" Rikki pudisteli jälleen huvittuneen epäuskoisena päätään ja vastasi kestovirne naamallaan:
"En, enkä edes viitsi arvata koska en tiedä mitä arvaisin," hän sanoi.

"Joo, olen. Huimaa vaan vähän", David mumisi vaimeasti. Rikki katsahti miestä hieman kulmat kurtussa. Hän siemaisi viimeiset henkoset tupakastaan ja heitti sen sitten maahan tumpaten sen jalallaan.
"Ei tee tupakansavukaa vissii kovin hyvää?" tämä kysäisi hieman pahoittelevalla äänellä, "sori hei en oikee taas tajunnu."
"Ei se mitään", David vastasi edelleen vähän vaimeasti. "Itsehän minä pidin turpani kiinni joten oma on myös vikani."

"Mutta kun sanoit ettei Lontoossa kukaan osaa taikoja... noo, se ei pidä ihan paikkaansa."
"Miksi en yllättynyt?" Rikki kysyi silmät pyöreinä, "eikö ole hieman spookyä? Olen ollu tääl ehkä pari viikkoa.. jos sitäkään enkä enää ylläty mistään?"
Dave repesi nauramaan ja taputti Rikkiä toverillisesti olalle ja tokaisi: "Hey... Welcome to my world."

Dave nykäisi taikasauvan taskustaan ja näytti sitä Rikkille kysyen: "Tiedätkö tai arvaatko mikä tämä on?" Rikki pudisteli jälleen huvittuneen epäuskoisena päätään ja vastasi kestovirne naamallaan:
"En, enkä edes viitsi arvata koska en tiedä mitä arvaisin," hän sanoi.
"This my friend... is a magic wand", Dave tokaisi pyöritellen sauvaa sormissään mietteliään näköisenä. "It's a very deft actually." David osoitti taikasauvalla kitaraa ja huudahti: "Entistus!" Hän heilautti pienesti taikasauvaa jolloin kitara alkoi korjaantua siinä silmien edessä. Muutaman sekunnin kuluttua se oli kuin uusi. Dave kääntyi leveästi hymyillen Rikkin puoleen. "See? Like I told you, magic wand is really really convenient."

"Mutta kun sanoit ettei Lontoossa kukaan osaa taikoja... noo, se ei pidä ihan paikkaansa."
"Miksi en yllättynyt?" Rikki kysyi silmät pyöreinä, "eikö ole hieman spookyä? Olen ollu tääl ehkä pari viikkoa.. jos sitäkään enkä enää ylläty mistään?"
Dave repesi nauramaan ja taputti Rikkiä toverillisesti olalle ja tokaisi: "Hey... Welcome to my world."
"Riiiight," Rikki naurahti edelleen hieman hämmentyneenä, "Well in my world I'm always little bit fuzzy so.. thanks?"

"En, enkä edes viitsi arvata koska en tiedä mitä arvaisin."
"This my friend... is a magic wand", Dave tokaisi pyöritellen sauvaa sormissään mietteliään näköisenä. Rikki tuijotti tätä entistä hölmistyneempänä mutta kuunteli silti tarkasti sanomatta mitään.
"It's a very deft actually." David osoitti taikasauvalla kitaraa ja huudahti: "Entistus!" Hän heilautti pienesti taikasauvaa jolloin kitara alkoi korjaantua siinä silmien edessä. Muutaman sekunnin kuluttua se oli kuin uusi. Dave kääntyi leveästi hymyillen Rikkin puoleen.
"See? Like I told you, magic wand is really really convenient," Dave sanoi. Rikki tuijotti entisöityä kitaraansa silmät pyöreinä ja oli varma että aamuinen koka oli jotenkin alkanut vaikuttaa uudestaan.
"Oh fuck," hän sanoi tietämättä mitä muutakaan sanoa. Hän tarttui kitaraansa varoen, kuin luullen että se voisi polttaa hänen sormensa päreiksi sillä hetkellä kun hän koskisi siihen. Hitaasti hän nosti sen kahden käden varaan (kylkeen sattui taas, mutta se oli jälleen jokseenkin turha tunne) ja siirsi sitten katseensa Daveen.
"Deft? Convenient?" hän kysyi ihmeissään, "I think it's essential! How the Hell did you do that?" Rikki laskeutui hitaasti maahan istumaan kitaransa kanssa varoen ettei missään tapauksessa kolhaisisi sitä mihinkään. Fenderin kaula oli kuin uusi, koko kitara oli kuin juuri ostettu. Se kiilsi ja siitä lähti uskomaton ääni kun sitä vähänkin hipaisi. Joka paikkaa sattui, mutta se ei todellakaan tuntunut tärkeältä. Rikki tapaili muutamaa sointua ja soitti sitten erään oman kappaleensa intron siirtäen sitten katseensa ylös Daveen.
"Dude," hän henkäisi, "I don't know what to say! Thanks!"

"Deft? Convenient?" Rikki kysyi ihmeissään, "I think it's essential! How the Hell did you do that?"
"Well...", David aloitti ja katseli kuinka Rikki laskeutui hitaasti maahan istumaan kitaransa kanssa varoen ettei missään tapauksessa kolhaisisi sitä mihinkään. "I used to be in Hogwarts when I was a kid. It's a magic school", David valaisi Rikkiä. Dave katsahti kitaraa joka oli kuin juuri ostettu. Se kiilsi ja siitä lähti uskomaton ääni kun sitä vähänkin hipaisi. Rikki tapaili muutamaa sointua ja soitti sitten jonkun kappaleen intron jota Dave ei tunnistanut. Rikki siirsi sitten katseensa ylös Davidiin.
"Dude," tämä henkäisi, "I don't know what to say! Thanks!"
"No problem", David vakuutti. "It was not a big deal." Päivän hyvä työ oli tehty... kerrankin. David asettui Rikkin viereen istumaan. "What was that song..? Song that you played couple minutes ago?" Dave kysyi uteliaana. Kappale oli nimittäin kuulostanut tosi hyvälle ainakin Davidin korvaan.

Deft? Convenient? I think it's essential! How the Hell did you do that?"
"Well...", David vastasi Rikkin hivuttautuessa maahan, "I used to be in Hogwarts when I was a kid. It's a magic school."
"Wow," Rikki naureskeli ja soitteli sitten hieman biisiään.
"Dude.. I don't know what to say! Thanks!"
"No problem", David sanoi, "It was not a big deal." Dave istahti Rikkin viereen miehen tuijotellessa kitaraansa lumoutuneena. Aivan kuin neljä vuotta aikaisemmin kun hän oli ensikertaa koskenut kitaraansa.
What was that song..? Song that you played couple minutes ago?" Dave kysäisi palauttaen Rikkin maanpinnalle.
"Oh that," Rikki aloitti, "that was just something I wrote few days ago. It's named Killing Emotions. It's.." Sen enempää Rikki ei ehtinytkään sanoa kun varjo ilmestyi heidän ylleen. Rikki kohotti katseensa ylös.
"Are you the guys who fucked up with my brother?" mies oli suurikokoinen, suurempi kuin ne äskeiset äijät. Kusessa taas. Rikki vilkaisi Daveä sivusilmällä.
"Yeah, why?" hän kysäisi äijältä, "Is there a problem with it?"
"No I don't have a problem! You have!" Samassa mies kumartui ja kaappasi Rikkin rinnuksista ylös. Rikki tyrkkäsi kitaransa Daven syliin jottei tämä joutuisi taas korjailemaan tilannetta.
"I don't think so," Rikki vastasi napsauttaen sitten sormiaan. Hänen sormiensa väliin nousi pienoinen liekki ja kun hän avasi kätensä liekeistä muodostui pienoinen pallo hänen kädelleen.
"I hope you set me down and let us be," Rikki totesi ehdoitta, "we have just so much fun so I don't want you to ruin everything." Mies tuijotti kättä vihan ja kauhun sekaisin katsein ja laski sitten hitaasti alas.
"Thank you," Rikki totesi kohteliaasti hymyillen mutta samassa äijä vetäisi häntä lujan iskun kasvoihin. Rikki ei kuitenkaan kaatunut vaan tärskystä selvittyään heitti tulipallolla miestä, jonka hiha syttyi palamaan. Mies hyppi kauhuissaan ja ulvoi kuin mikäkin hullu. Rikki pyyhkäisi kasvojaan hieman ja virnisti. Sen siitä saa jos alkaa isottelemaan.

"Oh that," Rikki aloitti vastauksen Davidin kysymykseen, "that was just something I wrote few days ago. It's named Killing Emotions. It's.." Sen enempää Rikki ei ehtinytkään sanoa kun varjo ilmestyi heidän ylleen. Rikki kohotti katseensa ylös, samoin David.
"Are you the guys who fucked up with my brother?" mies oli suurikokoinen, suurempi kuin ne äskeiset äijät. David mulkaisi miestä muttei sanonut mitään.
"Yeah, why?" Rikki kysäisi mieheltä, "Is there a problem with it?"
Dave katsahti odottavasti sitä toista miestä ja rypisti vähän otsaansa. Tämä ei tiennyt hyvää...
"No I don't have a problem! You have!" Samassa mies kumartui ja kaappasi Rikkin rinnuksista ylös.
"Hey!" Dave huudahti ja nousi seisomaan ja otti vastaan kitaran jonka Rikki tyrkkäsi hänen syliinsä.
"I don't think so," Rikki vastasi napsauttaen sitten sormiaan. Davidin silmät laajentuivat hämmennyksestä.
Rikkin sormien väliin oli juuri noussut pienoinen liekki ja kun hän avasi kätensä liekeistä muodostui pienoinen pallo tämän kädelleen. "What the hell...?" Davidin suusta pääsi.
"I hope you set me down and let us be," Rikki totesi ehdoitta sille miehelle, "we have just so much fun so I don't want you to ruin everything." Mies tuijotti kättä vihan ja kauhun sekaisin katsein ja laski sitten hitaasti alas. David huokaisi helpotuksesta.
"Thank you," Rikki totesi kohteliaasti hymyillen mutta samassa äijä vetäisi häntä lujan iskun kasvoihin. David älähti ääneen ja pongahti seisomaan. Rikki ei kuitenkaan kaatunut vaan tärskystä selvittyään heitti tulipallolla miestä, jonka hiha syttyi palamaan. Pieni virne kävi Daven kasvoilla kun mies hyppi kauhuissaan ja ulvoi kuin mikäkin hullu.
"Well done", Dave naurahti Rikkille mutta päätti silti sammuttaa tulen sen miehen hihasta. David muodosti kätensä yläpuolelle vedestä muodostuvan pallon jonka viskasi sitten miestä kohden ja tuli sammui.
"Leave us alone", David sanoi. "Or else... Well... You might burn your fingers", Dave tokaisi virnuillen.

"Well done", Dave naurahti Rikkille, joka virnisti takaisin. Dave kuitenkin katsoi parhaakseen sammuttaa miehen hihassa kytevät lieskat ja ehkä niin olikin parasta. Rikki ei välttämättä halunnut joutua Gamaruelin vankilaan kun jo oli henkihieverissä kadullakin.
"Leave us alone", David sanoi äijälle, "Or else... Well... You might burn your fingers", Dave tokaisi virnuillen. Rikki nauroi mutta alkoi sitten yskiä ja sylkäisi pienen veriklöntin maahan. Hän vilkaisi klönttiä ärtyneenä ja katsoi sitten kuinka mies harppoi rivakoin askelin pois paikalta, kiroten kaksikkoa ääneen.
"Hey dude! You jacket is burning!" Rikki heitti miehen perään ja katsoi sitten huvittuneena kun tämä pyörähti kauhuissaan muutaman kerran ympäri. Eihän toisen takki enää tulessa ollut, mutta Rikkin mielestä oli hauskaa kiusoitella tuollaistä äijää joka ei mitään loppupeleissä kehdannut.. tai uskaltanut tehdä.
"Thanks for extinguishing him," Rikki sanoi Davelle, "I don't wanna get in jail for burning someone.. especially not here in Gamaruel."
"..and thanks for saving my guitar.. again!" Rikki lisäsi naurahtaen ottaessaan kitaransa takaisin Daveltä. Hänen kätensä tärisi hänen ottaessaan kitaran vastaan ja tarkemmin ajateltuna pieniä hikipisaroita oli alkanut muodostua miehen otsalle. Hän pyyhkäisi kädellään otsaansa ja hymähti hieman.
"Well," hän sanoi hieman takellellen sillä ajatukset tuppasivat karkaamaan, "that.. that song which I played was Killing Emotions. Have you made any songs?" Rikki toivoi että hänellä olisi ollut aurinkolasinsa silmiensä suojana koska hänen oli pakko räpytellä normaalia tiuhempaan tahtiin silmiään ja aurinko tuntui häikäisevän kirkkaammin kuin aiemmin.

Davidin onneksi kundi päätti häipyä.
"Hey dude! You jacket is burning!" Rikki heitti miehen perään saaden Davidin nauramaan. Ei toisen takki enää tulessa ollut, mutta silti mies tuntui säikähtävän. Pian mies katosikin näköpiiristä.
"Thanks for extinguishing him," Rikki sanoi Davelle, "I don't wanna get in jail for burning someone.. especially not here in Gamaruel."
"Yeah, that would be bad", Dave nyökytteli päätään.
"..and thanks for saving my guitar.. again!" Rikki lisäsi naurahtaen ottaessaan kitaransa takaisin Daveltä. "You're welcome", David vastasi kohottaen hivenen huvittuneena toista kulmaansa.
Dave oli huomaavinaan lievää tärinää Rikkin kädessä mutta ehkä se johtui vain tappeluista...
Silti Daven mielessä kävi ettei kaikki ollut nyt ihan kunnossa.
"Well," Rikki sanoi hieman takellellen sillä ajatukset tuppasivat karkaamaan, "that.. that song which I played was Killing Emotions. Have you made any songs?"
"Yes, I have", Dave vastasi hivenen hajamielisesti. "Uhm... Sorry but are you sure that you're okay?"

"Well, that.. that song which I played was Killing Emotions. Have you made any songs?"
"Yes, I have", Dave vastasi hivenen hajamielisesti, "Uhm... Sorry but are you sure that you're okay?"
"Yeah," Rikki vastasi tuntien pienen hätäännyksen sisällään. Tilanne alkoi riistäytyä käsistä. Jotain oli tehtävä.. ja pian.
"Uhm.. I think.. I think I should go," Rikki sanoi katsahtaen hieman varoen Daveä sivusilmällä, "It was great to meet you. I hope we.. meet again or something." Rikki asteli takaperin kauemmas vältellen Daven katsetta.
"Ehm, see ya!" hän kääntyi ja asteli hieman vapisevin, mutta nopein askelin kauemmas kadulla ja katosi pian kulman taakse toivoen ettei Dave seuraisi häntä.

Where the Hell is that dealer I met before? Rikki ajatteli kiirehtiessään etsimään erästä Gamaruelin pimeiden kujien kasvattia.