Yatta! [Hiro, Japani]

[Mie ny kursivoin japaninkieliset puheet et ne erottaa o.O Hiro on vasta aika lailla huomannut voimansa tässä vaiheessa. Ja sovitaan että Hiro osaa jonkin verran englantia xD en oo huomioinu niitä Raiton ja L:n kanssa (sovitaa et ne vaan puhuu ihan normisti? o.O), mutta Hiron kanssa on pakko huomioida tuo Japani/Englanti]

'Vielä viisitoista minuuttia...' Hiro katsahti pöydällä olevaa kelloa, se näytti varttia vaille neljää. Hän katsahti ympärilleen etsien katseellaan Andoa, hänen parasta ystäväänsä. Tätä ei ollut näkynyt koko päivänä, eikä Hirolla ollut aavistustakaan missä hänen ystävänsä mahtaisi olla. Hiro pyöritteli kynää käsissään mietteliäänä pieni innostuksen pilke silmissään ja hymy kasvoillaan. Hän oli aivan varma, että oli onnistunut hallitsemaan aikaa tänään! Hän oli lähes myöhästyä töistä, koska juna lähti aina tasan yhdeltä toista, ei aiemmin eikä myöhemmin. Kello oli ollut tasan, kunnes Hiro oli ajatellut epätoivoisesti että kunpa se olisi kymmentä minuuttia vaille ja kuinka ollakaan... viisari siirtyi kymmenen minuuttia taaksepäin!
Hiro suorastaan kihisi innostuksesta ja ajatuksesta että pääsisi kertomaan tästä Andolle.
"Uskomatonta... niin moni lapsi toivoo supervoimia ja miljoonista ihmisistä juuri minulle on niitä!" Hiro huudahti innoissaan ja taputti käsiään.
"Hei!" yksi Hiron työtovereista huudahti hiukan närkästyneenä. "Vielä on kymmenen minuuttia töitä, mikäli vielä olet töissä täällä!" Hiro virnisti työtoverilleen anteeksipyytävästi ja yritti taas keskittyä työntekoon, mutta se oli vaikeaa. Hiro katsahti kelloaan ja keskittyi. Ehkäpä hän voisi siirtää taas aikaa... mutta tälläkertaa eteenpäin. Hiro tuijotti kelloa keskittyneesti, mutta mitään ei tapahtunut.
'Siirry nyt...', Hiro ajatteli tuskastuneena ja tunsi muutaman hikipisaran kohoavan otsalleen. 'Pakko siityä... minä osaan taivuttaa aikaa ja tilaa, olen aivan varma siitä...
"Hiro! Mitä sinä teet?" sama työkaveri kysyi taas, mutta Hiro ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hän oli niin keskittynyt kelloon.

"Ei voi olla totta!" Hiro älähti turhatuneena ja painoi kasvot kämmenilleen. Miksi hän ei onnistunut enää??
"Hiro..." tuttu ääni aloitti, mutta Hiro keskeytti tämän tokaisemalla: "Tiedän, tiedän... vielä on töitä jäljellä."
"Ei, kun me pääsimme viisi minuuttia sitten."
"Mitä?!" Hiro huudahti ja kohotti katseensa kelloon. Se oli viisi yli neljä. Mutta kuinka...?
"Minä tein sen!" Hiro riemuitsi iloisesti ja hyppäsi halaamaan työtoveriaan. "Minä todellakin tein sen!" Sen jälkeen mies juoksi nauraen pois jättäen työtoverin katsomaan hölmistyneenä hänen peräänsä.

Hiro pysähtyi huohottaen työpaikkansa pihalle tyytyväisenä itseensä. Hän osasi oikeasti hallita aikaa tai jotain sinne päin...

Lähellä Hiron työpaikkaa, työpaikan vierestä lähtevällä sivukujalla istuskeli yksinäinen, tummanpuhuva poika napsautellen sormiaan. Hän ei ollut mikään normaali 19 vuotias poika ja sen hän tiesi. Hän oli tulevaisuuden kovin rock-tähti, kunhan maailma nyt ensin hoksaisi hänen kykynsä.. Ei hän tajunnut itse että jokaisella sormen napautuksella hän teki jotakin, jota ei oikeastaan kukaan muu siinä maailmassa pystynyt tekemään; napsaus nosti liekit hetkeksi tämän sormista. Liekit eivät polttaneet häntä vaan tuntuivat pikemminkin kivan viileiltä. Poika hyräili tyytyväisenä naurahtaen itsekseen vähän väliä. Hänen silmissään oli tyhjä katse hänen tuijottaessaan liekkejä ja hän huojahteli hieman nojaillessaan seinää vasten. Hänen vieressään makasi musta, kuluneen näköinen ja hieman naarmuuntunut akustinen kitara ja kitaran vieressä makasi stetsoni väärinpäin. Pojalla oli yllään musta nahkatakki (paikoin kulunut myös) ja musta, polvista risat farkut. Hänellä oli kaksi vyötä, joista toinen piteli hänen kokoa liian isoja farkkuja hänen jalassaan. Paitaa hänellä ei ollut, koska hän oli antanut sen edelliselle diilerille etuismaksuksi.. Loppusummaa hän ei ollut koskaan saanut maksettua, koska jollakin kummalla ja hämärällä syyllä hän nyt istui jossakin päin Japania.. Hänen hiuksensa olivat mustat ja takkuiset ja ne pysyivät ylhäällävain koska hän oli kovettanut ne hurjalla määrällä varastettua hiuslakkaa. Hänen otsallaan oli punainen liina ja kaulassa roikkui ketju lukkoineen sekä muutamia muita ketjuja ja erivärisiä ohuita koruja. Hänen luiset ranteensa oli peittynyt rannekorujen ja niittirannekkeiden alle. Sormissa oli muutama rihkamasormus. Jaloissa hänellä oli kuluneet mustat bootsit.

Japanissa.. Hän tosiaan oli tietämättään päätynyt Japaniin. Eikä hänellä itsellään tosiaan ollut mitään, ei minkäänlaista aavistusta siitä miten kummassa hän oli sinne joutunut. Hyvä puoli tässä oli se, että häntä vainoavat diilerit olivat (toivon mukaan) jääneet Lontooseen.. Hyvää oli myöskin se että (ainakin oman maantietonsa mukaan) hän oli nyt lähempänä Los Angelesia kuin Lontoossa ollessaan.. Tosin huonoa oli se että maailman suurin valtameri erotti hänet LA:sta.
Rikki huokaisi raskaasti vakavoituen hetkeksi.. Sitten hän alkoi nauraa yrittäen hyräillä jälleen hieman naurunsa lomasta. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, joten hän tarttui kitaraansa ja nosti sen syliinsä. Hän soitti muutaman täyteläisen soinnun ja alkoi sitten hiljalleen soitella kitaraa hyräillen yhtä tekemäänsä biisiä. Mitä hän Japanissa teki? Sitä hän ei tiennyt.. mutta iltaan mennessä hänen olisi löydettävä jostain joku paikallinen diileri.. Äkkiä hänen päähänsä jysähti kamala ajatus; mitä jos Japanissa ei olisikaan diilereitä?!

Hiro hypähteli innoissaan ja hyräili: "Minä tein, tein sen, tein sen..." Japanilainen mies hymyili leveästi jokaiselle vastaantulijalle moikataen näitä, kysellen kuulumisia ja heilutellen näille innokkaasti kättään. Osa ihmisistä hymyili takaisin hyväntuulisina kun osa taas näyttivät pitävän Hiroa lähinnö hulluna. Sehän ei kuitenkaan Nakamuran menoa haitannut!
Noilla japanilaisilla ei ollut aavistustakaan mitä Hiro oli juuri hetki sitten tehnyt. Eikä Hiro malttanut millään odottaa että saisi kertoa suuresta saavutuksestaan parhaalla ystävälleen Andolle.

Hiro saapui työpaikkansa vieressä sijaitsevalla sivukujalle. Nuori mies suunnitteli innolla kaikkia sankaritekojaan joita hän voisi voimillaan tehdä... mutta Hiron ajatukset keskeytti kauniin kuuloiset soinnut jotka lähtivät selvästikkin kitarasta.
Hiro katsahti ääneen suuntaan ja huomasi kitaraa soittelevan nuoren miehen/pojan. Tämän vieressä oli stetsoni väärinpäin.
Hiro naurahti innoissaan ja otti muutaman juoksuaskeleen ja pääsi näin toisen luo. Nuori miehenalku ei näyttänyt japanilaiselta joten Hiro päätti yrittää kommunikoida tämän kanssa englanilla: "Sina soittaa tosi hyvin."
Hiro nolostui vähän, hänen englantinsa ei ollut hääppöistä, mutta ainakin mies yritti parhaansa. Mies kaivoi naurahtaen jenejä taskustaan ja heitti ne tetsoniin hihkaisten: "Ole hyva! Mitä sinä tehda japanissa?"

Äkkiä Rikki kuuli nopeita askeleita ja sitten varjo lankesi hänen ylleen. Hänellä meni hetken aikaa ennen kuin hän tajusi jalkaparin edessään. Hän kohotti hitaasti katseensa nähden todella iloisen ja maireasti hymyilevän japanilaispojan. Rikki tuijotti häntä hetkisen kulmiensa ali tajuamatta oikein tilannetta.
"Sina soittaa tosi hyvin," japanilainen sanoi hieman huonolla englannilla. Rikki hymähti pienesti.
"Thanks mate," hän heitti laskien katseensa hetkellisesti takaisin kitaraansa. Sitten hän kohotti katseensa kuitenkin takaisin japanilaispoikaan.
"Tai siis, kiitos!" hän sanoi kumartaen päätään hieman olettaen että niin japanilaiset mahdollisesti tekivät.. tai sitten eivät. Elokuvissa ainakin oltiin todella kohteliaita. Sen enempää Rikki ei oikein Japanista ja sen käytöstavoista tiennyt. Äkkiä japanilainen kaivoi taskujaan ja heitti sitten Rikkin stetsoniin oudon näköisiä.. rahojako ne olivat? Rikki tuijotti stetsoninsa täytettä hetkisen kohottaen sitten jälleen katseensa japanilaiseen.
"Ole hyva! Mitä sinä tehda japanissa?" japanilainen kysyi. Rikki mietti hetkisen katsahtaen sivusilmällä stetsoninsa sisältöä.
"Kiertue!" hän hihkaisi, "tiedätkö.. suuri lava! Paljon ihmisiä! Rokki soi!" Rikki huijasi soittaen muutaman mahtipontisen sävelen kitarallaan. Hän hymähti. Olisipa hän oikeasti Japanissa kiertueella eikä.. eikä.. no jostain toisesta syystä.
"Hyvä meininki!" hän sanoi näyttäen kädellään devil horneja hymähtäen. Hänellä ei ollut aavistustakaan tiesikö japanilainen mistä hän edes puhui. Jälleen hän katsahti stetsoniinsa ja noukki sitten yhden rahan käsiinsä tutkien sitä vähän aikaa. Hienoa. Punnat eivät sitten ilmeisesti toimineet Japanissa.. eivät tietenkään.