1.8.1970 - Lajitteluseremonia

Orlanda heitti kaavun ylleen ja avasi vaunuosaston oven. Käytävä tulvi oppilaita, jotka suuntasivat kaikki samaan suuntaan: pois junasta ja laiturille. Orlanda sujahti pienenä ja hintelänä tyttönä muutaman pojan väliin ja kulki sitten ihmisvirran mukana ovelle. Astuttuaan ulos junasta, viileä tuulenvire kävi hänen kasvoihinsa. Hän hymähti hieman katsellen ympärilleen.
"Ekaluokkalaiset!" kuului ääni ja Orlanda katsahti äänen suuntaan. Silloin hän näki ehkä isoimman miehen koko elämässään ja se kutsui häntä luokseen.
"EKALUOKKALAISET!" se karjaisi, "nyt tänne päin. Ekaluokkalaiset! Seuratkaa minua! Tänne näin!" Orlanda säntäsi miehen perään lähtien muiden ekaluokkalaisten tavoin seuraamaan häntä. Mies ohjasi heidät järvelle, jonka rannassa heitä odotti monta soutuvenettä. Kylmä viima kulki järveltä puraisten pikaisesti ohimennessään. Orlanda veti kaapuaan tiukemmin ympärilleen ja lähti etsimään venettä, johon mahtuisi.
"Anteeksi, onkohan tässä tilaa?" hän kysyi eräältä tytöltä joka hymyili vastaukseksi ja viittasi vierelleen. Veneessä oli tytön lisäksi viisi muuta poikaa. Yksi pojista istui huppu päässään veneen keulassa hiljaa ja paikoillaan. Kaksi muuta poikaa näyttivät melkolailla samalta. Ilmeisestikin kaksoset. Tytön vieressä istui mustahiuksinen ja hieman koukkunenäinen poika niinikään jännittyneenä. Koukkunenäisen pojan toisella puolella istui ruskeatukkainen poika.
"Kiitos," Orlanda sanoi rimpuillen veneeseen ja istahtaen sitten tytön viereen.
"Eipä mitään," tyttö vastasi, "olen Lily Evans.. kuka sinä olet?"
"Orlanda Telronya," Orlanda sanoi hymyillen pienesti.
"Kiva tavata," Lilyksi esittäytynyt tyttö vastasi mutta sitten heidän keskustelunsa tyrehtyi. Seurue vajosi jännittyneeseen hiljaisuuteen ja äkkiä sen suuren miehen ääni taas kajahti ilmoille:
"Liikkeelle sitten!" samassa veneet irtosivat itsestään rantahietikosta ja lähtivät hiljalleen lipumaan järvelle.

"Tule, tule nyt!"
"Joo, joo", Daniel Gontier huokaisi, mutta hymyili huvittuneena kaksoisveljelleen Davidille joka veti veljeään kädestä veneeseen. David ja Daniel Gontier olivat kaksosia. Veljekset näyttivät melko samalta, molemmat ikäisekseen pidemmiltä mutta olivat melkoisen erilaisia, kuin yö ja päivä. Ja vaikka Daniel olikin Davidia vain muutaman minuutin vanhempi, tuntui useasti ne minuutit useilta vuosilta. Daniel olikin melkoisen kypsä ikäisekseen. David taas... oli kypsempi jos halusi olla. Mutta täyden lapsen tasolla aina silloin tällöin halutessaan. David hypähti innoissaan veneeseen katsellen ympärilleen samalla kun Daniel istui tyynesti hänen viereensä. Daniel huomioi keulassa pojan joka istuskeli huppupäässä aivan hiljaa ja paikoillaan. Muutamaa minuuttia vanhempi Gontier hymähti pojalle mutta käänsi sitten katseensa veljeensä joka puhua pälätti: " - ja sitten me voidaan vaan pitää hauskaa ja hölmöillä kaikki päivät! Ja kun osataan taikoa voidaan tehdä mitä ikinä halutaan ja ja ja..."
"Ei se ole niin yksinkertaista", Daniel huomautti. "Taikomisen opettelu on varmasti haastavaa ja vastuullista. Taikavoimia pitää myös osata hallita. Sitten me saadaan varmasti kamalasti läksyä ja - "
"Lopeta", David vaikeroi roikottaen päätään. "Tuo ei enää kuulosta niin kivalta."
Daniel naurahti ja pörrötti veljensä ruskeaa hiuspehkoa. Vihdoinkin toinen olisi hiljaa.
Veneeseen kipusi hiekan ruskeat hiukset omaava poika ja tämä istuutui sanaakaan sanomatta paikalleen. Dave hymyili tulokkaalle, mutta tämä ei vastannut hymyyn vaan nyökäytti aavistuksen verran päätään. Daniel hymähti jälleen ja tarkasteli tuon ihmislapsen auraa. Siitä pystyi lukemaan odottavaa jännitystä jota poika ei kuitenkaan ilmeisesti suostunut näyttämään ulos päin. Mutta pojan jännityksen pystyi tuntemaan vaikkei auraa olisi tulkinnutkaan. Puolioliona ja claridyana Dave ja Daniel pystyivät tuntemaan/aistimaan mielialoja. Tämä kyky tuli olioiden puolelta. Aurojen näkemin ja tulkitseminen taas claridyoiden puolelta. Oli sinänsä huvittavaa että Gontierin veljekset pystyivt tulkitsemaan ihmisistä enemmän kuin nämä tiesivätkään.
"Tuolla on vapaa vene", kuului nuoren pojan ääni. Ei kulunut kauaakaan kun veneeseen kiiruhtivat mustahiuksinen poika ja punapäinen tyttö jonka se poika auttoi veneeseen. Se mustahiuksinen poika istuutui jännittyneen oloisena ja katsahti punapäistä tyttöä hymyillen jotenkin... lempeästi? Punahiuksinen tyttö vastasi hymyyn lämpöisesti, mutta hermostuneena ja risti kädet syliinsä odottavan oloisena.
"Anteeksi, onkohan tässä tilaa?" kuului toisen tytön ääni hetken kuluttua ja Daniel katsahti tätä uteliaana. Punahiuksinen tyttö hymyili vastaukseksi ja viittoi tulokasta viereensä.
"Kiitos," saapunut tyttö sanoi rimpuillen veneeseen ja istahtaen sitten tytön viereen.
"Eipä mitään", punapää vastasi, "olen Lily Evans.. kuka sinä olet?"
"Orlanda Telronya," se toinen sanoi hymyillen pienesti. Orlanda..., Daniel ajatteli. Tuossa tytössä olikin jotain erilaista ja nimi todisti asian; Orlanda ei varmasti ollut ihminen.
"Kiva tavata," Lilyksi esittäytynyt tyttö vastasi mutta sitten tyttöjenkeskustelunsa tyrehtyi.
Seurue vajosi jännittyneeseen hiljaisuuteen ja äkkiä sen suuren miehen ääni taas kajahti ilmoille:
"Liikkeelle sitten!" samassa veneet irtosivat itsestään rantahietikosta ja lähtivät hiljalleen lipumaan järvelle.
"Jes", David kuiskasi innostuneesti ja yritti ponkaista seisomaan, mutta Daniel kiskaisi veljensä takaisin istumaan.
"Ei, David, ei", Daniel voihkaisi. "Älä aiheuta ongelmia heti alkuunsa, okei?"
Se ruskeahiuksinen poika tuhahti hivenen pilkallisesti kaksospojille muttei sanonut mitään vaan tuijotteli jalkoihinsa.
Dave kurkottautui hiukan, niin että näki veteen. Vesi oli aina tuntunut rauhoittavalta ja turvalliselta... niin nytkin. Se että kulku tapahtui veneen kanssa järven poikki rauhoitti Davidin jännitystä muuten.
"No nyt me sitten ollaan täällä", mustahiuksinen, hiukan koukkunenäinen poika tokaisi jännittyneenä Lilylle joka naurahti pienesti muttei sanonut mitään, mutta katseli Orlandaa ystävällisesti hymyillen. Daniel huomasi sen mustahiuksisen pojan katselevan tätä Lilyä jotenkin ahnaan oloisesti, muttei kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota vaan katseli veljeään joka tuijotteli vettä rauhallisen oloisesti. "Muista että me pysytään yhdessä, David", Daniel kuiskasi veljelleen hiljaa. "Niin äiti ja isä olisivat halunneet."
Dave jähmettyi pieneksi hetkeksi, mutta Daniel ei pystynyt tuntemaan tämän mielialaa tai tulkkaamaan tämän auraa. Sitä se musta-auraisuus teetti. Danielilla ei ollut aavistustakaan mitä hänen veljensä mielessä liikkui.
"Joo", Dave tokaisi pienesti hymyillen ja kääntyi katsomaan veljeään nyt rennomman oloisena. "Tottakai."
Nuorempi Gontier oli vaiti hetken, mutta katseli sitten muita ja kajautti vähän kovempaan ääneen: "Ei kai me tuppisuina olla koko matkaa? Keitäs täällä on? Minun nimeni on David Gontier."
'Ei, David... Ei näin', Daniel ajatteli turhautuneena ja hänen olisi tehnyt taas kerran mieli vajota maan alle veljensä takia. Kaikki eivät tosiaankaan arvostaisi toisen suorasukaista ja silloin tällöin turhan sosiaalista käytöstä. Porukkaa jännitti muutenkin. Ei tämä ollut oikea hetki... "Ja tämä on kaksoisveljeni Daniel", David jatkoi virnuillen ja läimäytti kaksoisveljeään takaraivoon. Se oli eräänlainen Davidin tapa jota tämä harrasti usein.
"Mm... joo", Daniel mutisi ja hymyili muille pahoitellen. "Krhm... Hauska, öö, tavata."
"Bryan", se ruskeahiuksinen poika tokaisi edes vilkaisematta muihin. "Bryan Widing."
"Lily Evans", Lily esitteli itsensä muillekin ujosti hymyillen ja näperteli kaapunsa hihaa. "Ja hän on ystäväni Severus Kalkaros", tyttö jatkoi laskien kätensä mustahiuksisen pojan olalle joka ei reagoinut esittelyyn mitenkään, mutta tuntui hiukan hätkähtävän toisen kosketusta.

Veneiden lähtiessä liikkeelle, toinen Orlandaa ja Lilyä vastapäätä istuvista pojista oli ponkaisemassa seisomaan innostuksesta. Vene hieman keikahti, mutta toinen poika tarttui veljensä olkaan pitäen tämän istualleen.
"Ei, David, ei", mies voihkaisi, "Älä aiheuta ongelmia heti alkuunsa, okei?" Orlanda kuuli tuhahduksen jostain oikealta puoleltaan mutta vilkaistessaan hieman hermostuneena äänen suuntaan, hän näkikin vain Lilyn joka katsahti takaisin hymyillen leveästi. Orlanda hymyili hieman ja laski sitten katseensa. Hiljaisuus laskeutui jälleen, mutta tälläkertaa Lilyn toisella puolella istuva, mustatukkainen poika rikkoi hiljaisuuden:
"No nyt me sitten ollaan täällä", poika sanoi. Lily katsahti tätä hymyillen, muttei vastannut mitään.
"Muista että me pysytään yhdessä, David", kaksoispojista toinen kuiskasi toiselle hiljaa, "Niin äiti ja isä olisivat halunneet." Orlanda katsahti näitä sivusilmällä. Toinen pojista jähmettyi hetkeksi j vastasi sitten myöntävästi hymyillen.
Äkkiä tuo poika kajautti kovaan ääneen:
"Ei kai me tuppisuina olla koko matkaa? Keitäs täällä on? Minun nimeni on David Gontier!" Orlanda hätkähti hieman noin äkillistä toimintaa ja niin taisi tehdä moni muukin. Se keulassa istuva huppupäinen poika liikahti hieman mutta pysyi hiljaisena.
"Ja tämä on kaksoisveljeni Daniel", Davidiksi esittäytynyt poika sanoi läimäisten veljeään takaraivoon.
"Mm... joo", Daniel-veli mutisi hieman nolona, Krhm... Hauska, öö, tavata."
"Bryan", kuului ääni jostain keulan suunnalta, "Bryan Widing."
"Lily Evans", Lily esitteli itsensä muillekin ujosti hymyillen ja näperteli kaapunsa hihaa, "Ja hän on ystäväni Severus Kalkaros."
"Minä olen Orlanda Telronya," Orlanda sanoi katsahtaen jokaista pienesti ja kurkottaen luomaan pienen katsekontaktin myös siihen ruskeatukkaiseen poikaan, joka oli esittäytynyt Bryaniksi. Hän siirsi katseensa hymyillen ja odottavasti siihen huppupäiseen poikaan joka vain istui kädet puuhkassa veneen keulassa.
"Kuka sinä olet?" hän kysyi. Poika liikahti hieman katsoen muita veneessäolijoita.
"Will McDonnell," poika sanoi lopulta hieman itsevarmasti mutta jotenkin.. töykeästi kenties.

"Oletteko te mistä päin kotoisin?" Lily kysyi hetken kuluttua viritelläkseen keskustelua, "minä olen Surreystä."
Orlanda alkoi äkkiä miettimään sitä, mistä hän oikeastaan tuli. Hän.. Hän ei oikeastaan muistanut. Joku Lo.. Lor.. Lon.. Hänelle tuli mieleen Lontoo mutta ei se oikeastaan..
Hän huomasi Lilyn katsovan häntä odottavasti.
"Eh tuota," Orlanda takelteli hieman, "hmm.. Lontoosta." Hän sanoi hymyillen pienesti, "Lontoosta." Ehkä hän joskus selittäisi asian paremmin mutta ei nyt, eikä täällä.. Ei ainakaan ennen kuin tietäisi itsekään.

"Minä olen Orlanda Telronya," Orlanda sanoi katsahtaen jokaista pienesti ja kurkottaen luomaan pienen katsekontaktin myös Bryaniin joka vilkaisi Orlandaa ilmeettömästi. Tyttö siirsikin katseensa hymyillen ja odottavasti siihen huppupäiseen poikaan joka vain istui kädet puuhkassa veneen keulassa. Bryan vilkaisi poikaa muttei sanonut mitään vaan katseli mieluummin taivaalle.
"Kuka sinä olet?" Bryan kuuli Orlandan äänen kysyvän.
"Will McDonnell," se sanoi lopulta hieman itsevarmasti mutta jotenkin.. töykeästi kenties. Bryan tunsi inhon sisällään ja katsahtikin poikaa halveksuen. 11 - vuotias nuorukainen ei tiennyt miksi, mutta toisen itsevarma ja hivenen töykeä olemus ärsytti nuorta Widingiä sisäisesti.

"Oletteko te mistä päin kotoisin?" Lily kysyi hetken kuluttua viritelläkseen keskustelua, "minä olen Surreystä."
"Ja minä tulen Lilyn kanssa samasta paikkaa", Severus hymähti ja tarkasteli muita tummilla silmillään, lukematon ilme kasvoillaan.
Kesti hetki ennen kuin kukaan sanoi mitään.
"Eh tuota," Orlanda takelteli hieman, "hmm.. Lontoosta." Hän sanoi hymyillen pienesti, "Lontoosta."
Bryan katsahti Orlandaa kohottaen toista kulmaansa hivenen epäilevästi, mutta päätti olla huomauttamatta asiasta.
"Cornwallista", Bryan tokaisi lyhyesti ja koruttomasti tuijotellen taas taivaalle. "Cla - ", David aloitti innokkaasti mutta vaikeni veljensä katseen nähtyään. "Kaukaa, pitkä juttu", Daniel vastasi kun ei tiennyt mitä sanoisi. Tällä hän ansaitsi Bryanin pisteliään katseen itseensä, muttei voinut mitään.

"Oletteko te mistä päin kotoisin? Minä olen Surreystä."
"Ja minä tulen Lilyn kanssa samasta paikkaa," Severus-poika sanoi puolestaan.
"Eh tuota," Orlanda takelteli hieman, "hmm.. Lontoosta.. Lontoosta."
"Cornwallista", Bryan tokaisi lyhyesti ja koruttomasti tuijotellen taas taivaalle.
"Cla - ", David aloitti ja Orlanda siirsi katseensä häneen. Poika katsoi hieman kysyvästi veljeään.
"Kaukaa, pitkä juttu," Daniel vastasi kiinnittäen Orlandan huomion. Hän ei oikeastaan tiennyt miksi, mutta jostakin kumman syystä hänestä tuntui että hän ei ollut ainoa joissain määrin erilainen kuin muut.

Äkkiä vedestä hyppäsi jotakin limaista ja märkää veneeseen saaden Lilyn ja Orlandan pongahtamaan säikähtäneinä pystyyn.
"Mikä se on?!" Lily kirkui. Vene keikkui uhkaavasti seurueen tuijotellessa veneen pimeälle pohjalle.
"Hyäää!" Orlanda kiljaisi hypäten kauemmas, "se koski minua!"
"Rauhoittukaa!" Will-niminen poika keulasta ärähti, "se on kaiketi vain rantakäärme tai sammakko tai joku.. taikaolento järvestä?"
"Yää viekää se pois!" Lily huudahti välittämättä sen enempää Willin selityksistä. Will naurahti hieman pilkallisesti pudistellen päätään epäuskoisena.

Äkkiä vedestä hyppäsi jotakin limaista ja märkää veneeseen saaden Lilyn ja Orlandan pongahtamaan säikähtäneinä pystyyn. Tämä sai Davidin nauramaan huvittuneena. Tytöt olivat niin säikkyjä! Bryan taasen jatkoi tuijotteluaan taivaalle reagoimatta tilanteeseen mitenkään.
"Mikä se on?!" Lily kirkui. Vene keikkui uhkaavasti seurueen tuijotellessa veneen pimeälle pohjalle.
"I - ihan rauhassa nyt...", Daniel yritti tyynnytellä tyttöjä; turhaan.
"Hyäää!" Orlanda kiljaisi hypäten kauemmas, "se koski minua!"
"Rauhoittukaa!" Will-niminen poika keulasta ärähti, "se on kaiketi vain rantakäärme tai sammakko tai joku.. taikaolento järvestä?"
"Kuka kysyi sinulta mitään?" Bryan kysyi nyt kääntäen harmahtavien silmiensä katseen nuoreen McDonnelliin.
"Yää viekää se pois!" Lily huudahti välittämättä sen enempää Willin selityksistä. Will naurahti hieman pilkallisesti pudistellen päätään epäuskoisena. "Mikä mäntti", Bryan mutisi tuhahtaen ja mulkaisi vielä Williä.
Severus puolestaan kiiruhti nappaamaan sammakon kiinni ja vippasi sen pois veneestä.
"Heitin sen pois, Lily. Näitkö? Heitin sen pois! Ei enää mitään hätää..." , Severus puheli tytölle selkeästi ylepänä itsestään. Lily hymyili helpottuneena ja sanoi: "Kiitos Sev."
Severus punehtui hiukan poskipäistään tytön käyttäessä lempinimeä ja nyökkäsi.
David puolestaan hekotteli yhä jolloin Daniel tönäisi tätä kylkeen älähtäen: "David!"
"Mitä? Tytöt on ihan hölmöjä kun pelkäävät tuommoisia", Dave pudisteli päätään ja virnisti poikamaisesti. Bryan puolestaan mulkoili yhä Williä. Hänen olisi tehnyt mieli heittää pojalle jotain nasevaa ja ilkeää... muttei viitsinyt alkaa haastaa riitaa ennen kuin koulu oli edes alkanut.

"Mikä se on?!"
"I - ihan rauhassa nyt.."
"Hyäää! Se koski minua!"
"Rauhoittukaa! Se on kaiketi vain rantakäärme tai sammakko tai joku.. taikaolento järvestä?"
"Kuka kysyi sinulta mitään?" Bryan kysyi nyt kääntäen harmahtavien silmiensä katseen nuoreen McDonnelliin. Will tuijotti tätä tummilla, syvillä silmillään pitkään värähtämättäkään.
"Yää viekää se pois!" Lily kiljui. Will naurahti pilkallisesti kääntäen sitten katseensa Bryanista Lilyn kautta järvelle.
"Mikä mäntti," Bryan murahti, mikä sai Willin kääntämään katseensa takaisin poikaan.
"Kukaan ei ole kysynyt sinulta millainen ihminen olet," hän murahti, "joten turha nyt esittäytyä enää sen enempää Widing. Ketään ei kiinnosta."
"Heitin sen pois, Lily. Näitkö? Heitin sen pois! Ei enää mitään hätää.." , Severus puheli tytölle selkeästi ylepänä itsestään. Lily hymyili helpottuneena ja sanoi: "Kiitos Sev."
Hetken tytöt seisoivat huojuvassa veneessä mutta sitten he uskaltautuivat viimeinkin istumaan takaisin penkeille. Orlandaa nolotti kamalasti tuo äskeinen tilanne, mutta hän unohti noloutensa tajutessaan että joku veneessä nauroi. Hän kohotti katseensa lattiasta ja huomasi että se oli se David-poika.
"David!" Daniel sanoi lyöden tätä kylkeen.
"Mitä? Tytöt on ihan hölmöjä kun pelkäävät tuommoisia", Dave pudisteli päätään ja virnisti poikamaisesti. Orlanda tuijotti poikaa epäuskoisena ja hieman närkästyneenä.
"No se oli ällöttävä!" hän puolustautui mutta päätti sitten jättää puolustelut sikseen ja kumartui nopeasti veneen pohjalle, tarttui märkään kasvikasaan ja heitti sillä nauravaa poikaa. David säikähti kiljahtaen epämääräisesti yrittäen samalla saada kasveja pois päältään. Tytöt nauroivat näylle.
"Voi kun jotkut pojat on ihan hölmöjä kun pelkäävät vesikasveja!" Orlanda ilkkui virnistellen. Lily nauroi aurinkoisesti hänen vieressään ja kaikki pelko oudon otuksen ilmestymisestä veneen pohjalle oli kadonnut.
"Mitä siellä veneessä tapahtuu?" kuului sen suuren miehen ääni jälleen.
"Ei mitään," Will ärähti keulasta vilkaisemattakaan miehen suuntaan.

"Kukaan ei ole kysynyt sinulta millainen ihminen olet," Will murahti, "joten turha nyt esittäytyä enää sen enempää Widing. Ketään ei kiinnosta."
"Varmasti enemmän kuin sinä", Bryan ivasi muttei katsonut tätä.

"Mitä? Tytöt on ihan hölmöjä kun pelkäävät tuommoisia", Dave pudisteli päätään ja virnisti poikamaisesti. Orlanda tuijotti poikaa epäuskoisena ja hieman närkästyneenä.
"No se oli ällöttävä!" tämä puolustautui mutta päätti sitten jättää puolustelut sikseen ja kumartui nopeasti veneen pohjalle, tarttui märkään kasvikasaan ja heitti sillä nauravaa poikaa. Bryanin suupielet alkoivat nykiä ylös päin kun tämä huomasi kuinka David säikähti kiljahtaen epämääräisesti yrittäen samalla saada kasveja pois päältään. Daniel virnisti ja puisteli loputkin kasvit pois veljensä päältä. Tytöt nauroivat näylle.
"Toisen pilkka omaan nilkkaan lankeaa", tämä tokaisi hiukan näsäviisaasti jolloin Dave katsahti tätä hölmistyneenä.
"Voi kun jotkut pojat on ihan hölmöjä kun pelkäävät vesikasveja!" Orlanda ilkkui virnistellen. Lily nauroi aurinkoisesti hänen vieressään ja kaikki pelko oudon otuksen ilmestymisestä veneen pohjalle oli kadonnut.
"No kun se tuli niin äkkiä...", David mutisi kasvot helottaen, mutta hymyili sitten ystävällisesti Orlandalle. "Tuo oli hyvä veto. Tasoissa?" tämä kysyi. Daniel naurahti ja mottasi veljeään olkaan. "Antakaa anteeksi, Dave on välillä ihan hölmö", vanhempi Gontier tokaisi tytöille päätään pudistellen.
"Mitä siellä veneessä tapahtuu?" kuului sen suuren miehen ääni jälleen.
"Ei mitään," Will ärähti keulasta vilkaisemattakaan miehen suuntaan. Bryan tunsi ärtymyksen kiehahtavan sisällään. Tuo McDonnell oli niin... niin... rasittava. Widing katsahti nyt veneen pohjalla olevia vesikasveja ja piru istahti 11-vuotiaan pojan olkapäälle. Sen enempiä miettimättä Bryan kouraisi kasvot käteensä.
"Hoi, McDonnell!" poika huudahti ja huomasi kuinka Will käänsi katseensa tympääntyneenä häneen jolloin Bryan viskasi märät kasvit suoraan tämän naamatauluun. David peitti naurun yskäisyyn ja Daniel katsahti Bryania kauhuissaan. Kalkaros taasen oli keskittnyt varmistamaan että Lilylla oli kaikki hyvin äskeisen sammakko-episodin jälkeen.

"Kukaan ei ole kysynyt sinulta millainen ihminen olet, joten turha nyt esittäytyä enää sen enempää Widing. Ketään ei kiinnosta."
"Varmasti enemmän kuin sinä", Bryan ivasi muttei katsonut tätä. Will katsahti tätä toinen kulma hieman koholla.
"Tarkoitatko nyt että olet muka enemmän ihminen kuin minä?" hän kysyi halventavalla äänensävyllä, "vai tarkoitatko että olet enemmän mäntti? Noh, jälkimmäinen ainakin pitää paikkansa."

"Toisen pilkka omaan nilkkaan lankeaa", Daniel sanoi rapsien heiniä veljensä päältä.
"Voi kun jotkut pojat on ihan hölmöjä kun pelkäävät vesikasveja!"
"No kun se tuli niin äkkiä...", David mutisi kasvot helottaen, mutta hymyili sitten ystävällisesti Orlandalle, "Tuo oli hyvä veto. Tasoissa?"
"Tasoissa," Orlanda myönsi nauraen.
"Antakaa anteeksi, Dave on välillä ihan hölmö," Daniel sanoi veljensä puolesta.
"Noh, semmoisia te pojat aina välillä olette!" Lily sanoi virnistäen pienesti.
"Mitä siellä veneessä tapahtuu?"
"Ei mitään," Will ärähti vastaukseksi. Orlanda katsahti poikaa hieman kulmat kurtussa ja nauru oli lakannut.
"Kaikki kunnossa, kiitos!" hän huikkasi miehelle vielä ennen kuin tämän vene jälleen ohitti heidät.
"Hoi, McDonnell!" Bryan huudahti äkisti ja Will käänsi tympääntyneen katseensa poikaan. Samassa hänen naamalleen lätsähti jotain limaista ja märkää ja pian sitä oli kaikkialla hänen yllään.
"Mitä?!" hän yski vesikasveja suustaan ja heitti niitä pois päältään kohottaen sitten katseensa Bryaniin. Hänen syviin silmiinsä oli syttynyt liekit hänen tuijottaessaan Bryania vihaisena. Samassa hän vetäisi taikasauvansa taskustaan. Ei hän paljon mitään sillä vielä aikaiseksi saisi mutta se oli kuitenkin hyvä tapa uhkailla. Willin isoisän veli oli opettanut hänelle joitakin juttuja jo etukäteen.
"Anna olla viimeinen kerta!" Will uhosi kohottaen sauvansa Bryania kohti, "tai seuraavaa saat kunnolla katua!"

Will katsahti tätä toinen kulma hieman koholla.
"Tarkoitatko nyt että olet muka enemmän ihminen kuin minä?" hän kysyi halventavalla äänensävyllä, "vai tarkoitatko että olet enemmän mäntti? Noh, jälkimmäinen ainakin pitää paikkansa."
"Se on sinun mielipiteesi", David tokaisi Willille tähän väliin. Daniel katsahti Davidia varoittavasti ja toivoi että hänen veljensä olisi jatkossa vaiti.
"Tarkoitin että olen kiinnostavampi kuin sinä, mutta miten vaan. En jaksa tuhlata aikaani sinuun", Bryan mutisi Willille muttei edelleenkään katsonut tätä.

"Mitä?!" Will yski vesikasveja suustaan ja heitti niitä pois päältään kohottaen sitten katseensa Bryaniin joka vastasi uhmakkaasti katseeseen.
"Anna olla viimeinen kerta!" Will uhosi kohottaen sauvansa Bryania kohti, "tai seuraavaa saat kunnolla katua!"
David oli haukottelevinaan, mutta Bryan vetäisi oitis oman sauvansa kohdistaen sen Willin rintakehään. Eihän poika oikeastaan mitään osannut... mutta hän ei halunnut jäädä huonommaksi kuin toinen.
"Onkohan tuo nyt ihan järkevää?" Daniel kysyi epäröiden.
"Tappelu!" David naurahti, mutta älähti pian tuntiessaan taas kuinka Daniel tönäisi häntä. "Enhän minä nyt tosissani", David protestoi lapsenomaisella äänellä ja katsahti veljeään närkästyneesti. Bryan puolestaan ei irrottanut katsettaan Willin silmistä eikä antanut sauvakätensä herpaantua. Kalkaroksen katse poukkoili McDonnellista Widingiin, mutta poika ei halunnut puuttua asiaan mitenkään.

"Tarkoitatko nyt että olet muka enemmän ihminen kuin minä?" hän kysyi halventavalla äänensävyllä, "vai tarkoitatko että olet enemmän mäntti? Noh, jälkimmäinen ainakin pitää paikkansa."
"Se on sinun mielipiteesi", David tokaisi Willille tähän väliin. Will katsahti sivusilmällä toista hymähtäen hieman halveksuen. Daniel katsahti Davidia varoittavasti ja toivoi että hänen veljensä olisi jatkossa vaiti.
"Tarkoitin että olen kiinnostavampi kuin sinä, mutta miten vaan. En jaksa tuhlata aikaani sinuun", Bryan mutisi Willille muttei edelleenkään katsonut tätä. Will tuhahti kuuluvasti siirtäen sitten katseensa jälleen järvelle.

"Anna olla viimeinen kerta!" Will uhosi kohottaen sauvansa Bryania kohti, "tai seuraavaa saat kunnolla katua!"
David oli haukottelevinaan, mutta Bryan vetäisi oitis oman sauvansa kohdistaen sen Willin rintakehään. Will katsahti toisen taikasauvaa tuhahtaen.
"Onkohan tuo nyt ihan järkevää?" Daniel kysyi epäröiden.
"Onkohan nyt ihan järkevää puuttua toisten asioihin?" Will kysyi pilkallisella äänellä Danielilta.
"Tappelu!" David naurahti, mutta älähti pian tuntiessaan taas kuinka Daniel tönäisi häntä. "Enhän minä nyt tosissani"
"Pojat hei," Lily nousi seisomaan hieman horjuen veneen takia. Severus katsoi häntä varuillaan.
"Älkää nyt alkako tappelemaan," hän sanoi, "tämä on kuitenkin meidän ensimmäinen Tylypahka-päivämme. Ei viitsitä pilata sitä riitelemällä!"
"Niinpä," Orlanda sanoi, "voisitte nyt ainakin hillitä itsenne ja sietää toisianne. Edes tämän vesimatkan ajan!"
Will katsoi tyttöjä hetken närkästynyt ilme kasvoillaan. Sitten hän laski aseensa hymähtäen halveksuvasti.
"Kuunnellaan nyt sitten kuraverisiä," hän mutisi hiljaa itsekseen sanoen sitten kovemmalla äänellä: "mutta seuraavalla kerralla en anna olla!"

"Älkää nyt alkako tappelemaan," Lily sanoi, "tämä on kuitenkin meidän ensimmäinen Tylypahka-päivämme. Ei viitsitä pilata sitä riitelemällä!"
Daniel nyökäytti päätään ja David yritti hymyillä pojille varovasti.
"Niinpä," Orlanda sanoi, "voisitte nyt ainakin hillitä itsenne ja sietää toisianne. Edes tämän vesimatkan ajan!" Bryan mulkaisi tyttöjä, murahti ja työnsi sitten sauvan takaisin kaapunsa taskuun.
Will katsoi tyttöjä hetken närkästynyt ilme kasvoillaan. Sitten hän laski aseensa hymähtäen halveksuvasti.
"Kuunnellaan nyt sitten kuraverisiä," hän mutisi hiljaa itsekseen sanoen sitten kovemmalla äänellä: "mutta seuraavalla kerralla en anna olla!"
"Hei, tuo oli tosi törkeää", Daniel tokaisi hiljaisella äänensävyllä ja Davekin siristi Willille silmiään vaarallisesti. Severus liikahti levottomasti ja katsahti Lilyä joka puraisi alahuultaan vähän loukkaantuneen oloisena.
Bryan nousi seisomaan jolloin vene heilahti. Sen jälkeen tämä syöksähti Willin kimppuun jolloin kaksikko horjahti veneen yli järveen. Lily kiljaisi kauhuissaan ja Daniel haukkoi henkeään kuitenkaan tietämättä mitä tehdä.
Dave kurottautui veneen reunan yli ja ojensi kättään pojille auttaakseen nämä takaisin veneeseen.
Bryan ei tosin huomannut kättä ja yritti taistella vden kylmyyttä vastaan painiessaan McDonnellin kanssa vedessä.

"Kuunnellaan nyt sitten kuraverisiä," hän mutisi hiljaa itsekseen sanoen sitten kovemmalla äänellä: "mutta seuraavalla kerralla en anna olla!"
"Hei, tuo oli tosi törkeää," Daniel sanoi hiljaisen uhkaavalla äänensävyllä. Veneen ilmapiiri laski Willin sanojen myötä. Lily näytti siltä kuin alkaisi pian itkeä, tyttö puri huultaan yrittäen olla katsomatta kehenkään. Daniel, David ja Bryan tuijottivat vihaisina Williä, mutta Orlanda ei oikein tiennyt mitä tehdä. Selvästikin Will oli sanonut jotakin todella häijyä, mutta hän ei osannut reagoida siihen mitenkään koska ei oikeastaan tiennyt mitä tämä tarkoitti kuraverisellä. Hän oli haltia, ei hän voinut olla kuraverinen.. mitä se sitten tarkoittikaan.
"Ai oli vai?" Will sanoi sarkastisella äänensävyllä Danielille kääntyen sitten palatakseen takaisin istumaan veneen keulaan. Samassa hän kuitenkin tunsi kovan töykkäisyn selässään ja niskassaan ja hetkessä hänen tasapainonsa petti. Hän huudahti hieman tajutessaan että oli lentämässä veneestä. Äkkiä hän tunsi kylmyyden hivelevän kehoaan ja kaapu painoi häntä alemmas ja lisäksi hänen päällään tuntui olevan joku muukin, joka räpiköi vedessä. Will taisteli tiensä pinnalle tönäisten Bryania pois päin itsestään.
Lily kiljaisi kauhusta veneessä poikien tiputtua veteen, David syöksyi auttamaan kaksikkoa mutta kumpikaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota tähän. Orlanda oli shokissa ja katsoi muita hädissään tietämättä ensin mitä tehdä.
"Apua!" hän lopulta kiljaisi, "joku! He tippuivat veteen! Apua!"

Will pärskähti pinnalle huomaten samassa Bryanin vierellään.
"Senkin vihoviimeinen idiootti!" Will karjaisi yrittäen lyödä toista mutta epäonnistui aikeissaan, "tavaton tohelo! Älykääpiöiden kuningas!! Onko nyt kivaa, mitä?!" Will huomasi Davedin käden muttei tarttunut siihen. Hän ui veneen luo tarttuen sen laitaan toisella kädellään. Toisella hän pyyhki mustia hiuksiaan pois silmiltään.
"Toivottavasti olet nyt tyytyväinen itseesi Widing!" hän murahti vihaisena. Kylmyys alkoi tuntua jo luissa ja ytimissä.

Will pärskähti pinnalle huomaten samassa Bryanin vierellään.
"Senkin vihoviimeinen idiootti!" Will karjaisi yrittäen lyödä toista mutta epäonnistui aikeissaan, jolloin Bryan näytti pojalle kieltä. "tavaton tohelo! Älykääpiöiden kuningas!! Onko nyt kivaa, mitä?!" Will jatkoi ja ui veneen luo tarttuen sen laitaan toisella kädellään. Toisella hän pyyhki mustia hiuksiaan pois silmiltään. Bryan itsekin ui veneen luo tarttuen sen laitaan käsillään.
"Toivottavasti olet nyt tyytyväinen itseesi Widing!" Will murahti vihaisena jolloin Bryan katsahti tätä tyytyväinen virne kasvoillaan. "Olen! Tosi tyytyväinen. Sain ärsytettyä sinua, kuten kaavailinkin." Bryan värähti kylmästä ja tarttui Davidin käteen joka auttoi tämän veneeseen. Bryan hytisi ja Lily katsahti tätä huolestuneena. David ojensi edelleen kättään Willille. "Ojennan kättäni sinulle, on oma valintasi tartutko siihen vai et", David tokaisi aavistuksen verran tympääntyneellä äänellä.

"Toivottavasti olet nyt tyytyväinen itseesi Widing!"
"Olen!" Bryan sanoi tyytyväisenä, "Tosi tyytyväinen. Sain ärsytettyä sinua, kuten kaavailinkin." David auttoi Bryanin takaisin veneeseen ja ojensi sitten kättään Willille, joka katsahti sitä hieman ärtyneenä. Hänestä tilanne oli ensinäkin nolo ja oli jotenkin halventavaa joutua toisen auttamaksi.. Varsinkin jos tuo toinen oli Gontier.
"Ojennan kättäni sinulle, on oma valintasi tartutko siihen vai et," David sanoi. Will vilkaisi tämän kasvoja kääntäen sitten katseens ahetkeksi pois. Hän kuitenkin totesi että kuolisi siihen järveen ennen kuin he olisivat rannalla, joten hänen oli pakko tarttua toisen käteen. Niinpä David kiskoi myös Willin veneeseen. Will murahti palaten sitten takaisin keulaan istumaan.
"Ja minä tulen tähän," Orlanda sanoi päättäväisesti rimpuillen sitten veneen perästä Bryanin oikealle puolelle eli tämän ja Willin väliin.
"Ja nyt saa tappelu loppua!" Hän ärähti kummalekin, "olette niin lapsellisia! Tajuatteko että olisimme voineet kaikki lentää järveen?!"
Will mulkaisi Bryania muttei sanonut mitään. Hän kietoi märän kaavun tiukemmin ympärilleen vaikkeihän tuo kaapu enää mitään lämmittänyt, päinvastoin. Silti Will ei enää tunnustaisi tappiotaan. Bryan oli ehkä voittanut ensimmäisen erän mutta samalla aloittanut jonkun, mikä ei ihan heti päättyisi.
Lily katseli hetken aikaa kylmyydessä väriseviä poikia ja katsahti sitten omaa, kuivaa ja lämmintä kaapuaan.
"Hmph," hän avasi kaapunsa soljet ja heitti sen sitten Willille, "Haluan sen sitten takaisin kun olemme Tylypahkassa." Sen sanottuaan tyttö nojautui veneen laitaan kädet puuhkassa. Will katsahti hieman hölmistyneenä tyttöä ja kaapua jonka tämä oli heittänyt. Hän hymähti hieman, muttei oikein tiennyt ottaako apuja vastaan vai ei. Kylmän viiman puhaltaessa kulman takaa, hän kuitenkin teki päätöksensä ja alkoi riisua märkää kaapuaan. Orlanda katsahti Bryania huokaisten.
"Ota tämä," hän sanoi riisuen oman kaapunsa ja iskien sen pojan kouriin, "ei tässä nyt ketään hypotermiaan aleta tappamaan vaikka kuinka tyhmiä olisittekin.. mutta toivottavasti tämä nyt opetti teille jotakin!"

"Ja nyt ensisilmäys Tylypahkaan!" kuului sen ison miehen ääni jälleen ja samassa kulman takaa ilmestyi suuri linna, joka seisoi jylhän kallion laella. Ikkunoissa paloi kodikas valo ja Orlanda huokaisi ihastuksissaan. Aivan kuin satulinna. Hän pystyi jo melkein haistamaan ruuan tuoksun ja huomasi samassa kuinka maha mörisi vaatien sapuskaa.
Odota vielä hetki. Kohta saat ruokaa, hän ajatteli hymyillen pienesti.
"Päät alas!" kuului jälleen käsky ja Orlanda kumartui vaistomaisesti. Jotakin niljaista kulki hänen selkäänsä ja niskaansa pitkin ja hänen oli pakko sulkea silmänsä. He olivat saapuneet soihduin valaistuun luolaan ja pian veneet jo kolahtivat rantaan. Seurue poistui veneestä ja lähti sen suuren miehen opastuksella nousemaan portaita pitkin ylöspäin.

"Ja minä tulen tähän," Orlanda sanoi päättäväisesti rimpuillen sitten veneen perästä Bryanin oikealle puolelle eli tämän ja Willin väliin. Bryan katsahti Orlandaa aavistuksen verran hölmistyneenä, muttei viittinyt alkaa väittää vastaan.
"Ja nyt saa tappelu loppua!" tyttö ärähti kummalekin, "olette niin lapsellisia! Tajuatteko että olisimme voineet kaikki lentää järveen?!"
"Tajutaan, tajutaan", Bryan äyskähti takaisin ja tuhahti. Eikö tuo Orlanda ymmärtänyt että Bryan oli vain yrittänyt pitää toisten puolta? No, miten vaan. Ensi kerralla hän ei sekaantuisi, eikä alkaisi tapella Willin kanssa... Paitsi omasta halustaan jos sellainen tilanne tulisi. Että Bryan saisi tyydytettyä oman halunsa talloa Willin ylpeys maan rakoon.
Lily katseli hetken aikaa kylmyydessä väriseviä poikia ja katsahti sitten omaa, kuivaa ja lämmintä kaapuaan.
"Hmph," hän avasi kaapunsa soljet ja heitti sen sitten Willille, joka epäröinnin jälkeen kuitenkin ilmeisesti päätti ottaa kaavun vastaan. Orlanda katsahti Bryania huokaisten.
"Ota tämä," hän sanoi riisuen oman kaapunsa ja iskien sen pojan kouriin, "ei tässä nyt ketään hypotermiaan aleta tappamaan vaikka kuinka tyhmiä olisittekin.. mutta toivottavasti tämä nyt opetti teille jotakin!"
Bryan hymähti ja mutisi kiitoksensa samalla kun riisui oman märän kaapunsa ja kietoi Orlandan lämmintä kaapua ylleen.

"Ja nyt ensisilmäys Tylypahkaan!" kuului sen ison miehen ääni jälleen ja samassa kulman takaa ilmestyi suuri linna, joka seisoi jylhän kallion laella. Ikkunoissa paloi kodikas valo ja David huudahti innostuneena: "Vau!"
Daniel hymyili ja katsahti linnaa odottavasti. Kohta heidät lajiteltaisiin... Daniel vilkaisi veljeään hymähtäen. Hän ei voinut kuin toivoa että pääsisi samaan tupaan Davidin kanssa.
"Päät alas!" kuului jälleen käsky ja Daniel kumartui vetäen Davidinkin pään alas. Pian he olivat saapuneet soihduin valaistuun luolaan ja pian veneet jo kolahtivat rantaan. Seurue poistui veneestä ja lähti sen suuren miehen opastuksella nousemaan portaita pitkin ylöspäin. Bryan tunsi suurta kiitollisuutta siitä ettei hänen tarvinnut enää olla sen McDonnellin kanssa samassa paikkaa, mutta päätti pysytellä Orlandan lähettyvillä jotta voisi palauttaa tytön kaavun heti kun he pääsisivät sisälle linnaan. David hyppelehti innoissaan eteenpäin ja Daniel yritti pysyä tämän vauhdissa mukana.
Severus taas tarttui Lilyä kädestä. "Ettei kadotettaisi toisiamme", poika hymähti ja Lily nyökkäsi puristaen pojan kättä varoen.

Orlanda kulki jälleen ihmisvirran mukana ylöspäin rappuja kohti lajitteluseremoniaa. Hän ei voinut muuta tehdä kuin huokailla ihastuksesta koko matkan. Portaikot siirtyivät itsestään, tauluissa ihmiset oikeasti liikkuivat ja vähän väliä poistuivat kehyksistään toisten kehyksiin supattelemaan. Jotkut tervehtivät heitä iloisesti, toiset taas mulkoilivat kulmiensa alta.
Viimeinkin he pysähtyivät ja heidän edessään portaiden päässä seisoi tuima, vanhahko nainen. Minerva McGarmiwa.
"Tässä ihmiset, tässä on professori McGarmiwa!" iso mies esitteli naisen heille. Orlanda katsoi McGaemiwaa innoissaan ja täynnä odotusta.
"Kiitoksia Rubeus," McGarmiwa sanoi hymyillen, "voit mennä suureen saliin, minä hoidan loput." Rubeus Hagrid nyökkäsi huiskauttaen sitten kättään ensiluokkalaisille ja paineli sitten ovista sisään suureen saliin, josta kuului innostunutta puheensorinaa.
"Tervetuloa Tylypahkaan," professori McGarmiwa sanoi, "Uuden lukuvuoden kunniaksi järjestetään joka vuosi eräänlaiset alkajaispidot, jotka ovat juuri pyrähtämässä käyntiin suuressa salissa. Te uusina oppilaina pääsette istumaan kuitenkin vasta sitten kun teidät on lajiteltu tupiin. Tylypahakssa on neljä tupaa; Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Lajitteluseremonia on todella merkittävä tapahtuma ja jokaisen noista tuvista on kasvattanut todella merkittäviä noitia ja velhoja. Te tulette käymään tunneilla oman tupanne kanssa, nukutte ja vietätte vapaa-aikanne oman tupanne makuukamareissa ja oleskeluhuoneessa. Tylypahkassa olonne aikana te keräätte pisteitä omalle tuvallenne tietämyksellänne ja taidollanne.. mutta niinikään sääntöjä rikkoessanne, menetätte pisteitä. Lukuvuoden lopussa parhaiten pisteitä kerännyt tupa palkitaan tupapokaalilla. Lajitteluseremonia alkaa tuotapikaa joten toivoisin että siistiytyisitte ennen saliin menemistä. Palaan pian." Professori McGarmiwan katse viivähti Willissä ja Bryanissa jotka kantoivat omia märkiä viittojaan käsissään. Sitten McGarmiwa loi katseensa Lilyyn ja Orlandaan.
"Missäs neitien kaavut ovat?" hän kysyi näpäyttäen.
"Eh professori, annoimme ne Will McDonnellille ja Bryan Widingille," Lily kiirehti vastaamaan, "he tippuivat järveen ja.."
"Tippuivat järveen?" McGarmiwa kysyi epäuskoisena, "niin ei ole käynyt vuosikymmeniin! Miksi te niin teitte? No antaa olla." Hän huiskautti sauvallaan ja äkkiä Will ja Bryan olivat kuivia.
"Antakaa tytöille heidän kaapunsa takaisin ja siistiytykää," McGarmiwa sanoia ja pyyhälsi sitten tiehensä.

"Tässä ihmiset, tässä on professori McGarmiwa!" iso mies esitteli naisen heille.
'Ihmiset? Voi kun tietäisitte', Daniel ajatteli huvittuneena, mutta katsahti McGarmiwaa odottavasti.
"Kiitoksia Rubeus," McGarmiwa sanoi hymyillen, "voit mennä suureen saliin, minä hoidan loput." Rubeus Hagrid nyökkäsi huiskauttaen sitten kättään ensiluokkalaisille ja paineli sitten ovista sisään suureen saliin, josta kuului innostunutta puheensorinaa. David vaihtoi innoissaan painoa jalalta toiselle. Hän ei millään malttanut odottaa lajittelua... ja ruokaa. Paljon, paaaaaljon hyvää ruokaa jolla täyttää tyjentynyt vatsa.
"Tervetuloa Tylypahkaan," professori McGarmiwa sanoi, "Uuden lukuvuoden kunniaksi järjestetään joka vuosi eräänlaiset alkajaispidot, jotka ovat juuri pyrähtämässä käyntiin suuressa salissa. Te uusina oppilaina pääsette istumaan kuitenkin vasta sitten kun teidät on lajiteltu tupiin. Tylypahakssa on neljä tupaa; Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Lajitteluseremonia on todella merkittävä tapahtuma ja jokaisen noista tuvista on kasvattanut todella merkittäviä noitia ja velhoja. Te tulette käymään tunneilla oman tupanne kanssa, nukutte ja vietätte vapaa-aikanne oman tupanne makuukamareissa ja oleskeluhuoneessa. Tylypahkassa olonne aikana te keräätte pisteitä omalle tuvallenne tietämyksellänne ja taidollanne.. mutta niinikään sääntöjä rikkoessanne, menetätte pisteitä. Lukuvuoden lopussa parhaiten pisteitä kerännyt tupa palkitaan tupapokaalilla. Lajitteluseremonia alkaa tuotapikaa joten toivoisin että siistiytyisitte ennen saliin menemistä. Palaan pian." Professori McGarmiwan katse viivähti Willissä ja Bryanissa jotka kantoivat omia märkiä viittojaan käsissään. Sitten McGarmiwa loi katseensa Lilyyn ja Orlandaan.
"Missäs neitien kaavut ovat?" hän kysyi näpäyttäen eikä David voinut olla yskäisemättä hivenen huvittuneeseen sävyyn jolloin Daniel loi tähän paheksuvan katseen.
"Eh professori, annoimme ne Will McDonnellille ja Bryan Widingille," Lily kiirehti vastaamaan, "he tippuivat järveen ja.."
"Tippuivat järveen?" McGarmiwa kysyi epäuskoisena, "niin ei ole käynyt vuosikymmeniin! Miksi te niin teitte? No antaa olla." Hän huiskautti sauvallaan ja äkkiä Will ja Bryan olivat kuivia. Bryan mutisi jotain epämääräistä ja mulkaisi vielä Willin suuntaan.
"Antakaa tytöille heidän kaapunsa takaisin ja siistiytykää," McGarmiwa sanoia ja pyyhälsi sitten tiehensä.
"Kiitti lainasta", Bryan sanoi Orlandalle hiljaisella äänellä ja antoi tälle tämän kaavun takaisin pukien samalla oman yllensä. "Onko teillä mitään toiveita mihin tupaan päätyisitte?" Bryan kysyi uteliaana. "Minun lähes koko sukuni on Korpinkynsiä, mutten pitäisi Rohkelikkoakaan huononta tupa vaihtoehtona."
"Korpinkynsi tai Puuskupuh", Daniel vastasi. "Korpinkynnessä on tunnetusti älyköt ja Puuskupuhit ovat yleensä ystävällisiä ja ahkeria."
"Arvostan rohkeutta joten vastaan Rohkelikon", Dave sanoi vienosti hymyillen. "Mutta oikeastaan se on ihan sama kunhan opiskelemaan pääsee."
"Niinpä. Opiskelemaan, David", Daniel kiusasi veljeään ja tökkäsi tätä mahaan. Dave läimäytti veljeään takaraivoon naurahtaen: "Älä taas mäkätä!" Daniel pörrötti jälleen veljensä hiuksia ja hymähti tälle isovelimäisesti.
"Luihuinen", Kalkaros sanoi. "Sinne minä haluaisin. Toivottavasti Lilykin lajiteltaisiin Luihuiseen."
Lily katsahti muita nolostuneena ja sanoi: "Itse en oikein tiedä mitään tuvista, en osaa sanoa..."
Severus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta vaikeni äkisti ovien avautuessa. Lajittelu olisi aivan käsillä...

"Kiitti lainasta", Bryan sanoi Orlandalle hiljaisella äänellä ja antoi tälle tämän kaavun takaisin pukien samalla oman yllensä.
"Eipä mitään," Orlanda sanoi hymähtäen, "toivottavasti se helpotti kylmyydessä."

"Onko teillä mitään toiveita mihin tupaan päätyisitte?" Bryan kysyi uteliaana, "Minun lähes koko sukuni on Korpinkynsiä, mutten pitäisi Rohkelikkoakaan huononta tupa vaihtoehtona."
"Korpinkynsi tai Puuskupuh", Daniel vastasi, "Korpinkynnessä on tunnetusti älyköt ja Puuskupuhit ovat yleensä ystävällisiä ja ahkeria."
"Arvostan rohkeutta joten vastaan Rohkelikon", Dave sanoi vienosti hymyillen, "Mutta oikeastaan se on ihan sama kunhan opiskelemaan pääsee."
"Niinpä. Opiskelemaan, David", Daniel kiusasi veljeään, joka läimäytti tätä takaraivoon.
"Älä taas mäkätä!"
"Minä en tiedä oikeastaan," Orlanda sanoi totuudenmukaisesti, "Korpinkynsi kieltämättä vaikuttaa ihan hyvältä mutta en usko että noissa muissakaan mitää vikaa on.. tai siis McGarmiwahan sanoi että kaikista on tullut omat loistavat velhonsa ja noitansa."
"Luihuinen", Kalkaros sanoi, "Sinne minä haluaisin. Toivottavasti Lilykin lajiteltaisiin Luihuiseen." Will katsahti Severusta hieman arvioiden muttei liittynyt keskusteluun.
"Itse en oikein tiedä mitään tuvista, en osaa sanoa..." Lily vastasi hieman nolona ja Severus oli vastaamassa tähän, mutta samassa ovet aukenivat.
"Nyt se alkaa," Orlanda kuiskasi tuntien suurta jännitystä. McGarmiwa saapui heidän luokseen ja lähti sitten kuljettamaan heitä suureen saliin. Salissa oli neljä pitkää pöytää, jotka olivat ilmeisesti tupapöydät. Salin päässä oli niinikään yksi pitkä pöytä, joka koostui henkilökunnasta. Keskellä täysin käytävän päässä istui vanha, harmaapartainen mies joka katseli tulevia oppilaita hymyssä suin puolikuulasiensa takaa. Miehen edessä oli pieni jakkara, jonka päällä jökötti vanha ja ränsistynyt hattu. Orlanda katsahti ylös kattoa, mutta katon sijaan hän näkikin tähtitaivaan ja häneltä pääsi jälleen yksi monista ihastushuokaisuistaan.
"Kun kuulette nimenne, istutte jakkaralle ja laitatte lajitteluhatun päähänne," McGarmiwa opasti, "kun se ilmoittaa tupanne, menette istumaan omaan tupapäytäänne."
Niin McGarmiwa huusi ensimmäisen nimen ja Orlandan sisuksissa väännähti. Hän oli loppupäässä joten saisi odottaa vielä jonkin aikaa..


[Davis, Evans, Gontier, Gontier, Kalkaros, Lupin, McDonnell, Morrow, Mustat (Bellatrix, Narcissa, Regulus, Sirius), Piskuilan, Potter, Prewett (Molly, Fabion, Gideon), Telronya, Weasley (Bilius, Arthur), Widing <--- Jos haluat ihmisiä lajitella ni tossa aakkosjärjestys.]

McGarmiwa saapui lapsukaisten luo ja lähti sitten kuljettamaan näitä suureen saliin. Salissa oli neljä pitkää pöytää, jotka olivat ilmeisesti tupapöydät. Salin päässä oli niinikään yksi pitkä pöytä, joka koostui henkilökunnasta. Keskellä täysin käytävän päässä istui vanha, harmaapartainen mies joka katseli tulevia oppilaita hymyssä suin puolikuulasiensa takaa. Tämän täytyi ilmeisestikin olla Dumbledore. Miehen edessä oli pieni jakkara, jonka päällä jökötti vanha ja ränsistynyt hattu.
David katsahti hattua ihmeissään, mutta siirsi sitten ihastuneena katseensa kattoon joka näytti aidolta tähtitaivaalta.
"Kun kuulette nimenne, istutte jakkaralle ja laitatte lajitteluhatun päähänne," McGarmiwa opasti, "kun se ilmoittaa tupanne, menette istumaan omaan tupapäytäänne."
Niin McGarmiwa huusi ensimmäisen nimen ja David ei voinut kuin odottaa jännittyneenä. Bryan taasen voihkaisi turhautuneena: "Jos menemme aakkosjärjestyksessä olen viimeisten joukossa."
"Andrew Davis!" McGarmiva huudahti nimen ilmoille ja joukon läpi tungeksi ruskeahiuksinen poika. "Väisty!" tämä äyskähti ylimielisesti Davidille ja asteli itsevarmoin askelin kohti jakkaraa. Andrew nosti siltyä hatun, istuutui itsevarma hymy kasvoillaan ja asetti hatun päähänsä. Daniel nyrpisti hiukan nenäänsä toiselle. Uskomattoman töykeän oloinen nuori poika. Hattu ei ollut kauaakaan Andrewn päässä kun se kajautti kuuluvasti ilmoille toisen tuvan: "Luihuinen!"
Luihuisten pöydästä alkoi kuulua taputusta kun Andrew riisui hatun päästään ja asteli nopeasti oman tupansa seuraksi.
David seurasi ajatuksissaan kuinka porukka jakautui omien pöytiensä pariin.
"Lily Evans!" Kalkaros seurasi odottavan jännittyneesti kuinka Lily asteli tärisevin jaloin vaappuvalle jakkaralle ja McGarmiva pudotti hatun tytön päähän. Hattu kiljahti melkein heti punaisia hiuksia koskiessaan: "Rohkelikko!"
Severus voihkaisi hiljaa kun Lily otti hatun pois päästään, ojensi sen Minerwalle ja riensi hurraavien rohkelikkojen luo, mutta mennessään hän vilkaisi Kalkarosta ja hänen kasvoillaan karehti surullinen hymy.
Lisää nimenhuutoja, kunnes lopulta...
"Daniel Gontier!" Davidin veljen nimi kuulutettiin. "Onnea", Dave supatti Danielille joka nyökkäsi hermostuneena ja asteli jakkaran luo.
'Minä olen seuraava...', David ajatteli jännittyneenä ja purisi kätensä nyrkkiin sulkien silmänsä.
"Korpinkynsi!" lajitteluhattu kajautti muutaman minuutin jälkeen ja David avasi silmänsä juuri parahiksi huomatakseen kuinka hänen veljensä suunnisti hurraavien korpinkynsien luo. "David Gontier!" McGarmiwa kuulutti ja Dave änkesi kompuroiden väkijoukon läpi kohti jakkaraa. Muutama hikipisara valui pojan otsalle kun tämä nappasi hatun tärisevin käsin ja asetteli sen päähänsä. 'Anna minun päästä samaan tupaan veljeni kanssa...'
Daniel seurasi jännittyneenä kuinka Dave istui ikuisuudelta tuntuvan ajan jakkaralla hatun selvästikään osaamatta päättää mihin tupaan tämä hänen veljensä laittaisi. Jännittyneen hiljaisuuden jälkeen hattu kuitenkin huudahti veljesten helpotukseksi: "Korpinkynsi!" Hurrausta korpinkynsien pöydästä. Dave huokaisi helpottuneena, viskasi hatun pois päästään ja juoksi veljensä luo istuutuen tämän viereen.
Nimenhuuto jatkui. Kalkaros etsi katseellaan Lilyn rohkelikkojen pöydästä ja jäi odottelemaan omaa vuoroaan...
"Severus Kalkaros!"
Sev lähti astelemaan eteenpäin, istuutui jakkaralle ja hattu asetettiin hänen päähänsä. "Luihuinen!" Lajitteluhattu huusi.
Niin Severus siirtyi salin toiseen päähän jossa Luihuiset hurrasivat hänelle ja pitkät vaaleat hiukset omaava poika taputti pojan selkää saadessaan tämän vierustoverikseen. Andrew joka taasen istui nyt Kalakrosta vastapäätä nyökkäsi tälle hymyillen pienesti.

Lily Evans päätyi Rohkelikkoon ja Orlanda katsahti Severusta vainvihkaa. Poika näytti hieman pettyneeltä ja surumieliseltä. Severus itse sijoitettiin myöhemmin Luihuisiin. Gontierit menivät kumpikin Korpinkynsiin ja Orlanda hymyili pienesti toisten hyvälle tuurille. Pojathan olivat halunneet samaan tupaan. Vähän ajan kuluttua kajahti jälleen yksi tuttu nimi ilmoille ja Orlanda kohotti katseensa ruskeatukkaiseen poikaan kun tämä lähti astelemaan hattua kohden. Remus Lupin meni Rohkelikkoihin Lilyn seuraksi.

Kuultuaan nimensä, Will McDonnell asteli kepeästi ja omahyväisesti muiden ohi istahtaen jakkaralle. Hattu ei ehtinyt edes hänen päähänsä kun se jo kirkui kuin viimeistä päivää Luihuista. Will hymyili voitokkaasti nauttien Luihuisen pöydän suosionosoituksita. Hän asetti hatun takaisin jakkaralle ja istuutui Andrew Davisin viereen. Hänen jälkeensä lajiteltiin Hank Morrow-niminen poika, joka päätyi Rohkelikkoon. Morrown jälkeen tuli neljän liuta Mustia. Orlanda katsoi kuinka Bellatrix Musta asteli neitimäisesti ja hieman ylidramatisoiden hatun luo laskien sen päähänsä.
"Luihuinen!" hattu kajautti ja Bellatrix lähti Luihuisiin samoin kuin hänen siskonsa, vaaleatukkainen Narcissa. Regulus Musta, tyttöjen serkku meni niinikään Luihuisiin mutta sitten tapahtui jotain outoa.. Regulus Mustan veli Sirius ei päätynytkään Luihuiseen vaan pidettyään pitkään hattua päässään, poika sijoitettiinkin yllättäen Rohkelikkoihin. Rohkelikkojen pöydässä hurrattiin mutta ei läheskään yhtä vahvasti kuin Lilylle ja Remusille. Mustien jälkeen lajiteltiin Peter Piskuilan, pieni hiirimäinen poika joka päätyi niinikään pitkän mietinnän jälkeen Rohkelikkoon. Sitten Orlanda tunnisti jälleen punapäisen tytön, joka tuli seuraavaksi vuoroon. Orlanda oli seurannut tytön ja tämän kahden veljen toimintaa oltuaan ensimmäistä kertaa Vuotavassa Noidankattilassa. Tytön nimi oli Molly Prewett ja hän päätyi Rohkelikkoon, jossa hänen isoveljensä hurrasivat hänelle kovemmalla äänellä kuin kukaan.
"Orlanda Telronya!" kajahti äkkiä McGarmiwan ääni ja Orlandan sydän oli pysähtyä. Hän asteli hieman tärisevin askelin hatun luo, nosti sen päähänsä ja istahti tuolille. Hattu mietti hetkisen ja lähetti hänet sitten..
"Korpinkynsi!" Orlanda huokaisi helpotuksesta ja lähti sitten Korpinkynsien pöytään istahtaen Gontierin veljesten viereen. Jäljellä oli enää muutama oppilas ja sitten uudet tulokkaat oli lajiteltu.

Willin päästyä Luihuisiin päätti Bryan että hän sai nyt paremman syyn olla haluamatta kyseiseen tupaan.
David kurkotteli innokkaasti katsomaan minne hänen ystävänsä Hank Morrow lajiteltaisiin ja poika päätyi rohkelikkoihin.
Kun Mustat lajiteltiin, ihmetteli Bryan pienesti miten yksi päätyikin rohkelikkoihin kaikkien muiden mennessä Luihuiseen. No, eipä se onneksi nuoren Widingin ongelma ollut millään muotoa.
Mustien jälkeen lajiteltiin Peter Piskuilan, pieni hiirimäinen poika joka päätyi niinikään pitkän mietinnän jälkeen Rohkelikkoon. Bryan odotti jännittyneenä omaan vuoroaan ja seurasi kuinka Molly Prewett lahilteltiin Rohkelikkoon.
"Orlanda Telronya!" kajahti äkkiä McGarmiwan ääni ja Bryan käänsi katseensa siihen tummahiuksiseen veneessä olleeseen tyttöön. Tämä asteli hieman tärisevin askelin hatun luo, nosti sen päähänsä ja istahti tuolille. Hattu mietti hetkisen ja lähetti hänet sitten..
"Korpinkynsi!" Orlanda lähti sitten Korpinkynsien pöytään istahtaen Gontierin veljesten viereen. "Hieno homma!" David hymyili leveästi ja läppäsi pienesti Orlandaa takaraivoon. Bryan haroi hermostuneesti ruskeita hiuksiaan. Jäljellä oli enää muutama oppilas ja sitten uudet tulokkaat oli lajiteltu. Bilius Weasley kutsuttiin ja tämä lajiteltiin rohkelikkoon, samoin kuin hänen veljensä Arthur heti perässä. Eikä kestänyt kauaakaan kun Bryan kuuli kuinka hänen nimensä huudettiin ilmoille.
Bryan asteli salin eteen näyttäen töysin tyyneltä ulos päin vaikka oikeasti häntä jännitti suuresti.
Poika istuutui jakkaralle asettaen hatun päähänsä. Hattu ei ehtinyt kuin hipaista hänen päätään kun se julisti kovaan ääneen: "Korpinkynsi!" Bryan otti hatun pois päästään ja asteli helpottuneesti hymyillen muiden tupalaistensa pariin.
Nimen huutoa jatkui vain tovi kunnes kaikki oli lajiteltu tupiinsa.
Sitten Dumbledore asteli eteenpäin katsellen tuikkivin silmin salissa olijoita ilmeisesti aikeissa puhua.

"Hieno homma!" David Gontier hihkaisi lyöden Orlandaa pienesti takaraivoon. Tyttö naurahti edelleen hieman hermostuksissaan, mutta jotenkin silti huojentuneena. Hän katsahti poikaa hieman hämillään toisen pienen leikkisän muksautuksen myötä.
"Samat sanat," hän huikkasi kääntyen sitten seuraamaan jälleen lajittelua. 2 Weasleyä meni Rohkelikkoon ja pian Bryan Widing liittyi heidän seuraansa istuen Orlandaa vastapäätä. Orlanda hymyili tälle pienesti, mutta ennen kuin hän ehti mitään sanoa, joku taputti edessäpäin kiinnittäen tulokkaiden huomion itseensä. Se harmaapartainen papparainen oli noussut seisomaan ja katsoi nyt tuikkivilla silmillään oppilaita.
"Tervetuloa Tylypahkaan!" hän sanoi pirteästi, "pitojen alkajaisiksi haluaisin sanoa vain muutaman sanan: Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Näpistys!" Sen sanottuaan hän taputti jälleen käsiään ja istahti sitten tuolilleen. Orlanda katsahti Bryania ja Gontiereja kulmat kurtussa, mutta jälleen kerran hänen sanansa hukkuivat hämmästyksestä. Lautaset lapsien edessä oli täynnä ruokaa! Varmaan kymmentä lajia perunoita, kalaa ja lihaa, porkkanoita, toffeekarkkeja, kastikkeita, salaatteja.. vaikka mitä!
"Whoa!" Orlanda henkäisi alkaen sitten lapikoida ruokaa lautaselleen kuten kaikki muutkin pöydässä istuvat. Äkkiä jotakin hyvin kummallista tapahtui; penkistä Orlandan vierestä kohosi.. pää.. ja sitten hoikka naisen ruumis. Orlanda kiljaisi pienesti ja melkein kaatoi simalasinsa.
"Suurin aarre on ymmärrys rajaton," kummitus sanoi utuisella äänellä istahtaen sitten Orlandan viereen. Orlanda tuijotti tätä hetken silmät pyöreinä.
"Harmaa leidi," kummitus esittäytyi hymyillen sitten, "ja tervetuloa tupaani!"

Will ei hätkähtänyt ollenkaan ruokien ilmestyttyä heidän lautasilleen. Hän tuhahti hieman Albus Dumbledoren älyvapaille sanoille ja alkoi sitten latoa niinikään ruokaa lautaselleen. Hän katsahti muita pöydässä istuvia, muttei sanonut mitään. Hän ei oikein osannut alottaa keskustelua uusien tyyppien kanssa eikä oikein tiennyt halusikokaan. Toki kaikki luihuiset olivat varmasti hyvää sukua ja loistavia velhoja! Eikä mitään saastaisia kuraverisiä tai verenpettureita, mutta otti aikansa ennen kuin Will alkaisi normaalisti kaveeraamaan kenenkään kanssa.

"Tervetuloa Tylypahkaan!" Dumbledore sanoi pirteästi, "pitojen alkajaisiksi haluaisin sanoa vain muutaman sanan: Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Näpistys!" Sen sanottuaan hän taputti jälleen käsiään ja istahti sitten tuolilleen. Orlanda katsahti Bryania ja Gontiereja kulmat kurtussa. Bryan kohautti olkiaan, Daniel ei tiennyt mitä sanoa ja Dave vain naurahti pienesti. Kuitenkin pian kaikki kolme poikaa saivat Orlandan tapaan hämmentyä. Lautasille ilmestyi mielettömästi ruokaa. Varmaan kymmentä lajia perunoita, kalaa ja lihaa, porkkanoita, toffeekarkkeja, kastikkeita, salaatteja, yms.
"Vihdoinkin!" David hihkaisi. Poika oli innoissaan, hänellä olikin ollut jo nälkä!
"Whoa!" Orlanda henkäisi alkaen sitten lapikoida ruokaa lautaselleen, niin myös Bryan, Daniel ja David kuten kaikki muutkin pöydässä istuvat. Dave hörppäsi kurpitsamehua pikaristaan, mutta ole tukehtua siihen kun penkistä Orlandan vierestä kohosi pää ja sitten hoikka naisen ruumis. Orlanda kiljaisi pienesti ja melkein kaatoi simalasinsa.
"Suurin aarre on ymmärrys rajaton," kummitus sanoi utuisella äänellä istahtaen sitten Orlandan viereen. Bryan ei osannut muuta kuin toljottaa kummitusta.
"Harmaa leidi," kummitus esittäytyi hymyillen sitten, "ja tervetuloa tupaani!"
"Siistiä! Ihan oikea kummitus", David henkäisi vaikuttuneena ja Bryan tuhahti taas pienesti mutta hymyili kuitenkin pienesti tupakummitukselle. Dave lapioi lisää ruokaa lautaselleen, lähes kaikkea muuta paitsi salaattia jota Daniel kuitenkin mättäsi veljensä lautaselle ja ansaitsi tästä hyvästä harkitun motauksen takaraivoon muutamaa minuuttia nuoremmalta veljeltään.

Severuksen silmät laajenivat vähän kaiken ruoan ilmestyttyä lasten eteen kun taasn Andrew tuijotteli pöytää ilmeettömästi. Pojat alkoivat ottaa ruokaa lautaselleen kuten kaikki muutkin ja Severus huomasi kuinka se Bryanin kanssa tapellut poika katsahti muita pöydässä istuvia, muttei sanonut mitään.
"Taitaa vanhukselta alkaa järki pettää", Andrew tokaisi viitaten Dumbledoren sanoihin ja jokainen hänen sanansa oli kuin silkkaa myrkkyä. Poika katsahti vähän häijysti vanhuksen suuntaan, mutta keskittyi sitten syömään lohikäärmepihviään. Severus epäröi selvästi ja mutisi pienen myöntymyksen, muttei tiennyt mitä muuta olisi voinut sanoa.

"Harmaa leidi," kummitus esittäytyi hymyillen sitten, "ja tervetuloa tupaani!"
"Siistiä! Ihan oikea kummitus," David henkäisi. Harmaa Leidi loi katseensa poikaan ja hymyili sitten kalvakan aurinkoisesti.
"Toki," hän sanoi, "meitä on täällä usempikin! Jokaisella tuvalla on oma tupakummituksensa. Minä olen Korpinkynnen tupakummitus, Sir Nicolas De Mimsy Porpington on Rohkelikon, Lihava Munkki Puuskupuhin ja Verinen Paroni Luihuisen. Meitä on toki muitakin."
"Hauska tutustua," hän sanoi hymyillen, "Olen Orlanda Telronya. Ekaluokkalaisia."
"No tottakai olet kultaseni," Harmaa Leidi vastasi hymyillen aurinkoisesti ja taputti sitten Orlandan poskea. Orlanda värähti aaveen kosketusta ja kylmyys kulki hänen lävitseen.
"Eh, anteeksi," Harmaa Leidi sanoi, "unohdan aina sen kuinka vaikutankaan nuorisoon!" Orlanda hymyili hieman muttei oikein tiennyt mitä vastata. Daniel iski veljensä lautaselle salaattia ja sai jälleen palkaksi lääimäyksen takaraivoonsa.
"Koskakohan oppitunnit alkavat?" Orlanda mietti ääneen toivuttuaan kummituksen kosketuksesta.

"Taitaa vanhukselta alkaa järki pettää," poika Willin vieressä sanoi vilkaisten hieman huvittuneena rehtorin puoleen. Will naurahti hieman pilkallisesti.
"Jeah," hän sanoi, "isosetäni Alfred McDonnell sanoi että Dumbledore päästään hieman pimeä mutten uskonut sitä silloin oikein.. no nyt tiedän että hän puhui totta!" Will haukkasi leivän palasta.
"Uskomatonta että he vaihtoivat Dippetin Dumbledoreen vaikka sehän nyt oli varmaan arvattavissa," Will sanoi, "isosetäni kävi Tylypahkan Phineas Nigellus Mustan aikoihin ja hän sanoo että Musta oli kaikkien aikojen paras rehtori Tylypahkassa.. heti Salazar Luihuisen jälkeen tietenkin."
Mustat, jotka olivat aikaisemmin vain puhuneet keskenään päät yhdessä kääntyivät nyt Willin puoleen.
"Phineas Nigellus Musta on meidän sukulainen," Regulus Musta sanoi.
"Isäni sanoi että hänen muotokuvansa roikkuu Dumbledoren kansliassa edelleen koska sitä ei ole saatu poistettua sieltä," Bellatrix Musta sanoi, "ja että he tuppaavat kinaamaan Dumbledoren kanssa asioista vähän väliä! Hänen mukaansa kouluun ei pitäisi päästää kainelaista sakkia.." Bellatrix nyökkäsi Korpinkynnen ja Rohkelikon suuntaan.